Hej kaikki!
Kiirettä pitää ja hommia riittää! Vuosijuhlien valmistelut
ovat startanneet todenteolla ja työt eivät näytä tekemällä loppuvan. Tuli pepun
alla juoksentelusta huolimatta kuitenkin pilkettä riittää silmäkulmassa ja
palasetkin alkavat hiljalleen loksahtelemaan kohdilleen (ainakin osittain).
Alkuviikko on siis ollut työntäyteinen kun tenttiviikkokin uhkaavasti jo
kummittelee nurkan takana.
Totta puhuakseni koko alkuviikon ajatukset olivat enemmän
tai vähemmän torstaisessa Pikkulaskiaisessa. Sefe- ja Kylteripäivät olivat vain
muisto kaukaisuudessa uuden viikon koittaessa jälleen. Tosin niihin
palatakseni, toivottavasti kaikki osallistuneet nauttivat tapahtumasta kuin
laama kylvystä, allekirjoittanut ainakin itse teki niin. Takaisin
Pikkulaskiaiseen. Porista siis torstaina yksityisautoillen kohti Turkua
(täysillä liikennerajoitusten mukaan). Itse en kiireiltäni ennättänyt päivällä
käytyyn leikkimieliseen mäenlasku skabailuun (Vuorenmaan investointilaskelmat
vetivät pidemmän korren), mutta uskoakseni se oli jälleen yhtä onnistunut ja
riemastuttava kuin aikaisempinakin vuosina (tämä on olettamus, korjatkaa jos
olen väärässä). Turun Kauppatorin komeillessa edessämme oli aika jättää autoilu
loppuillaksi ja vaihtaa haalarit jalkaan. Opiskelijoita näkyi jo sankoin
joukoin katukuvassa ja viimeistään silloin tajusin, että kirittävää riittää tulevan
baarikierroksen suhteen. Ystävien kanssa siis kisatoimistolle, kartta käteen ja
”leimojen keräys” käyntiin. Leimoja kerättiinkin tarpeeksi, sopivasti, siis
aika paljon (tosi paljon). Itse Pikkulaskiais-tapahtuman kruunasivat jatkot
Börsissä (ja Apollossa myös, mutta ei niistä sen enempää koska en siellä ollut
niin en voi mitään niistä tietää). Esiintyjinä toimivat mm. tällä hetkellä
suurta suosiota suomiräppi-genessä nauttiva komistus nimeltään Majuri, joka
naisia ylistävillä sanoituksillaan sulatti jokaisen tytön sydämen. Olihan
siellä joku toinenkin esiintyjä joltain menneiltä vuosikymmeniltä, mutta
pysytään mieluummin nykyhetkessä. Ilta oli kokonaisuudessaan erittäin hauska ja
onnistunut. Oli myös jälleen mukava nähdä ystäviä muiltakin paikkakunnilta
(terveisiä mm. enklaavin hallitukselle).
Pikkulaskiaisesta palautuminen hoidettiin hitaasti ja
varmasti (äkkinäisiä liikkeitä ja raskasta ruumiillista työtä välteltiin siis
pari päivää). Sunnuntaina, kun mieli ja keho olivat jälleen täynnä energiaa,
oli jälleen uusia haasteita voitettavana. Uusi haaste oli nimeltään Rauma
(Raum). Suurta suosiota ja jopa jonkinlaista kulttiasemaa tavoitteleva UCPorin
futsal-joukkue siis matkasi kohti paperitehtaita ja paskan hajua (anteeksi,
mutta se on ainakin osittain totta). Joukkue oli henkisesti ja fyysisesti
erittäin valmis nujertamaan paikallisvastustajansa. Huolenaiheena tosin oli
pitkä sairaslista. Molemmat maalivahtimme olivat loukkaantuneita, samoin ulkomailta
suurella rahalla hankittu kohupelaajamme Mostafa, jonka mukaan nimettiin
aikoinaan myös rullakebab eräässä raumalaisessa ravintolassa. Pitkän ja
erittäin strategisen ottelupalaverin jälkeen sankarin viittaa halusi sovittaa
harteilleen muuan Heikki Auer, joka siis uhrasi itsensä tolppien väliin vain ja
ainoastaan joukkueen etu mielessään. Ottelusta tulikin varsinainen trilleri ja
yleisö joutui pidättelemään hengitystään kerta toisensa jälkeen ilmiömäisten
suoritusten seuratessaan toinen toistaan. Taistelumme palkittiin lopulta
ilmiömäisellä voitolla vasten kaikkia ennakkoasetelmia. Pukukopissa fiilis oli
ottelun jälkeen jopa käsinkosketeltavan euforinen, toisaalta myös hieman
liikuttunut sillä tämä oli mahdollisesti viimeinen yhteinen ottelu UCPorin
paidassa. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Best Regards
S. V
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti