sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Hallituslaisen viikko



Gotta enjoy the life of PorKyn hallituslainen! Tavallista vauhdikkaampi hallituslaisen viikko on tiedossa kun Sussu ja Nisse pääsevät radioon, ystävänpäiväbileisiin ja kiertämään ympäri Suomen maan!

Maanantai:
Viikko alkoi mukavasti maanantaisella hallituksen kokouksella, joka pidettiin Susannen luona kotoisissa tunnelmissa. Illan aikana puhuttiin muun muassa PorKyn 10. vuosijuhlista ja keskiviikkona pidettävistä ystävänpäiväbileistä. Normaalien läsnäolijoiden lisäksi kokouksessa vieraili myös PorKyn oma poika: TYY:n edaattori Aleksi Väänänen. Normaalista poiketen kokous ei venynyt yön pikkutunneille asti vaan pysyi jopa kahdessa tunnissa!

Tiistai:
Aamulla hallituslainen herää kukonlaulun aikaan ja lähtee avaamaan sieluaan radioaalloille. Radio Eazyn jokatiistaisessa Kylterivartissa kuultiin tänään Susannen heleää ääntä ja Nicon miehistä bassoa. Ettekä ikinä arvaa mistä puhuttiin <3 ”All you need is love tittidididiiii…” Rakkaudenpäivän lisäksi puhuttiin tutoroinnista sekä viikonloppuna järjestettävistä Preemio ry:n vuosijuhlista Kuopiossa. Tuottajan kysymykset tutoroinnista yllättivät meidät täysin emmekä olleet aivan varmoja kuinka monta niitä tutoreita nyt haetaankaan. Anteeksi Mikko! Tilannetta kuvasti hyvin, kun Nico kesken lausetta jäätyi ja nosti kädet ilmaan. Tapaus toistuikin muutamaan otteeseen ja Lauran leikkaustaidot joutuivat kovalle koetukselle. Oli kyllä hilpeä radiohetki! 

Kylterivartista selvittyään innokkaat hallituslaiset suuntasivat lempikauppaansa odottamaan tämän aukeamista. Lelukaupassa oli luvassa Preemion vuosijuhlalahjan etsimistä. Lopulta mukaan lähti kala, joka oli niin ”kaunis”, ettei sitä rohjennut jättää yksin kauppaan muiden pehmolelujen armoille. Susannen sanoin: ”Hyi! Toi näyttää melkein oikeelta limaselta kalalta!”

Keskiviikko:
Päivä alkoi rakkaudentäyteisellä kahvihetkellä, jossa oli tarjolla mutakakkua sekä geishoja. Mutakakku meni niin hyvin kaupaksi, että jotkut ihmiset joutuivat laittamaan itsekurinsa koetukselle etteivät ahmineet kaikkia paloja.

Päivän kohokohta oli illan ystävänpäiväbileet Poltteen kanssa, jotka starttasivat Pohjolan saunatilalla kuuden aikaan. Bileissä hempeiltiin halipassit kaulassa romanttisen musiikin tahtiin tanssahdellen. Illan aikana kilpailtiin halien ja pusujen keräämisessä sekä musiikkivisan merkeissä. PorKyn ja Poltteen yhteinen sävel löytyi myöhemmin illalla, kun meidän oma Kahvimaija keräsi kaikki janoisimmat saman pöydän ääreen pelaamaan PowerHalfHouria. Peli sujui hyvin Joannan karjahdellessa tahtia, vaikka pelivälineenä toimivat Roosan itseleikkaamat shottilasit repivätkin pelaajien huulia. Kukaan ei varmastikaan missannut yhtäkään juomavuoroa, kun ilmassa kajahteli ”JUOKAAAAA!” :D 
Jatkoilla oli ennätysmäärä ihmisiä ja paikalle ilmestyi niin opiskelijoita kuin keski-ikäisiäkin. Huolemme siitä, riittääkö ihmisiä kaikkiin Porin baareihin (Potkiaiset Kinossa, Pointerin & SAMK:n bileet Cabassa ja me Somassa) osoittautui turhaksi. Todellinen huolenaiheemme olisi voinut olla riittääkö  Soman kapasiteetti! Illan aikana tanssittiin Cliffin tahtiin, palkittiin etkojen voittajat sekä poistettiin pyykkipoikkia rintsikoista suun avulla. Hallipassikisan voittajaksi selvisi Biletiimin Maija Uoti jopa 70:llä halilla, vaikka etkoilla oli 50 ihmistä. :D Go Maija!

Perjantai: Preemio ry:n 12. vuosijuhlat Kuopiossa
 
On se kylterin elämä rankkaa! Jo muutenkin univajeen painaessa päälle, herätyskello soi ja kylteri hieraisee silmiään: 04.30! Aamulla taksissa Nico kiittää ylempiä voimia siitä, ettei ole nainen, kun kuulee, että Susanne on viettänyt kampauksen laitossa viimeiset 1,5 tuntia. Nicon nutturan tekemiseen meni vain 5 minuuttia! Kuusituntinen junamatka Kuopioon sujui mukavasti tätä tekstiä kirjoitettaessa ja yksisarvisista haaveillessa. VR:n vedenpitävien aikataulujen takia rikoimme myös 100m juoksun maailmanennätyksen matkalaukut olalla.

Pääsimme majapaikkaamme Kuopioon ja voimme vain ylistää kuopiolaista vieraanvaraisuutta. Hostimme oli kokannut meille lounasta ja laittanut patjat ja lakanat valmiiksi. Kun mekot ja puvut oli saatu päälle, suuntasimme Kuopion Scandic hotellille. Preemio ry:n vuosijuhlat käynnistyivät klo 16.30 Cocktail-tilaisuudella, jossa Preemiolle jaettiin lahjoja ja kiitettiin kutsusta. Itse vuosijuhlat sujuivat arvokkaasti puheiden, laulujen ja hyvän ruuan merkeissä. PorKyn ja Enklaavin (Porklaavin) puoliulkkissikapöydässä oli mahtava tunnelma! Jatkot pidettiin Kuopion Onnelassa, jossa yllättivät mäkkärisafka ja vuosijuhlakansalle varattu oma tila. 

Lauantai: Preemion Merimies-Sillis

Aamu alkoi rapeissa merkeissä yhdeksältä kalakukon laulun aikaan. Ennen sillistä fiilisteltiin edellistä iltaa, rikottiin kahvinkeitin, hoidettiin nesteytystä ja ihmeteltiin, missä takakontilla viihtynyt ja niin huolehtivainen emäntämme oli. Justin Bieberin pauhatessa taustalla mekot vaihtuivat haalareihin, juomat tyhjenivät ja lopulta rakas emäntämmekin valui paikalle aikaisin yhdeltätoista. Mitään muuta ei ollut hävinnyt!

 
Preemion Merimies-Silliksellä syötiin, juotiin ja tanssitiin livemusiikin tahdissa. Ehdottomaksi hitiksi osoittautui jo PorKyn Seilorisitseiltäkin tuttu papukaija, joka sai erityisesti naiset hullaantumaan söpöydellään. Silliksen ehdoton vetonaula papukaija Maisterin lisäksi oli open bar, joka sai väsyneimmätkin kylterit sillistunnelmaan.

Silliksen jälkeen ulkkikset kokosivat itsensä tilataksiin ja suuntasivat kotipizzan kautta juna-asemalle. Junamatkalla ravintolavaunussa vietettiin silliksen jatkoja – junasitsejä. Varmasti muillakin matkustajilla oli hauskaa! Loppumatka sujuikin jossain hereillä olevan ja nukkuvan välimaastossa ja 23.30 Porin juna-asemalla totesimme, että ei ole ikinä ennen tuntunut näin hyvältä olla Porissa! Kiitos Preemio ry:lle upeista vuosijuhlista ja kaikille osallisille ikimuistoisesta Kuopion reissusta!

Uuh! Ihanaa!


-Susanne ja Nico


1 kommentti:

  1. Siis 70=yks hali kaikilta+poskipusu niiltä, jotka sain pakotettuu :D

    VastaaPoista