Hanken – mikä se on? Jokin ruotsinkielinen laitos
jossainpäin Helsinkiä, jossa puhutaan jotain Porin murrettakin vieraampaa
kieltä: ruotsia. Ennakkoluulot kyseistä oppilaitosta kohtaan leijailivat
jossain atmosfäärin tienoilla ja ensiajatukset tyypillisistä hankenlaisista toivat
mieleen henkilön siemailemassa punssia purjehduskengät jalassa ja, jonka leuka on
suunnattu kohti taivaita meitä tavallisia kuolevaisia halveksuvalla tavalla.
Ensiajatukset ylivertaisista ihmisistä osottautuivat
kuitenkin vääriksi kohtalaisen nopeasti, sillä cocktailtilaisuus ammotti
tyhjyyttä, eikä syy ollut ihmisten lukutaidossa, vaan virheellisessä tiedossa
virallisessa juhlaohjelmassa. Noin neljäsosa kutsuvieraista (minä mukaan
lukien, hyvä PorKy!) saapui paikalle ajoissa esittämään virallisen
tervehdyksensä; loput tulivat paikalle noin tunnin myöhässä. Asia ei kuitenkaan
häirinnyt, sillä pääsimme lieventämään ruotsiksi esitetyn tervehdyksen mukanaan
tuomaa paniikkihäiriötä boolimaljan hellään syleilyyn paljon odotettua aiemmin.
Erityismaininta täytyy kuitenkin myöntää Ky:n edustukselle, joka saapui
paikalle vasta iltajuhlaan 2,5h myöhässä. Olihan se silti ymmärrettävää, sillä
matka kadun toiselta puolelta oli varsin pitkä.
Cockareiden jälkeen oli luvassa Solen akt, jossa kuultiin
erilaisia puheita sekä palkittiin toiminnassaan ansioituneita hankenlaisia
erilaisin kunnianosoituksin sekä stipendein. Olin jo aiemmin kuullut
kauhutarinoita tilaisuuden tylsyydestä, mutta päätin varoituksista huolimatta
suunnata tieni kohti solen aktia, joka osottautui järkyttäväksi virheeksi.
Tilaisuus oli yhtä aurinkoinen ja kuiva kuin Saharan autiomaa. Perinteisistä
puhujista oma suosikkini oli Hankenin oma rehtori. Hänellä oli hallussaan
kaikki loistavan puheen elementit: puhujanpönttöön nojailu, epämääräinen mumina
sekä puhe oli katsekontaktin perusteella suunnattu vieressä olleelle kasville.
Puolentoistatunnin piinan jälkeen poistuin onnellisena juhlasalista – se oli ohi.
Iltajuhla vietettiin Crowne Plazalla Helsingissä, jossa hieno
juhlatila ja parhaimpiinsa pukeutuneet ihmiset nostivat juhlatunnelman kattoon
jo ennen virallisen osuuden alkua. Juhlan hienoutta korosti 7,5e maksanut olut,
sekä 10e hintainen GT. Pientä kritiikkiä täytyy kuitenkin antaa sausage festiltä
vaikuttaneesta pöydästä (9 miestä ja 1 nainen), johon minutkin oli plaseerattu.
Tervetuliaispuheen jälkeen koitti todellinen yllätys: illan toastmaster ei
ollutkaan hankenlainen, vaan Draco Malfoyltä näyttävä imitaattori. Saimme illan
aikana kuulla enimmäkseen Tarja Halosen heleää ääntä, sekä tuli pakkaa välillä
sekoittamaan Elisabeth Rehnkin.
Vuosijuhlien menu oli
mysteeri, sillä jokin viisas taho (=älykääpiö) oli saanut päähänsä, että
ruokalistan kirjoittaminen ranskaksi oli astetta parempi idea.
Kielitaidottomuuteni seurauksena fiilis oli kuin venäläistä rulettia pelatessa,
enkä onneksi ollut asian kanssa yksin, vaan pöytäseurueestani kahdeksan
muutakin olivat samassa veneessä. Luodeilta kuitenkin vältyttiin ja alkuruoka
osottautui erinomaiseksi. Salaatti kätki sisäänsä itämaisia makuja ja muistutti
todella paljon eksoottisen Farang –ravintolan makuja, joita todella harvoin saa
kokea missään. Pisteet siitä! Pääruoan eteen saatuani odotukset nousivat
korkealle: lanttumuusia, papuja, herkullista kastiketta sekä naudanlihasta
tehty pihvi. Otin haarukan käteeni, asetin veitsen lähtöuomille ja
valmistauduin elämykseen – olin valmis. Karmaiseva totuus iski kasvoille
tuhannen purjeveneen voimalla, kun pihvi osottautui liian kypsäksi, sekä sitkeys
muistutti lähinnä kengänpohjaani. Yhden osa-alueen epäonnistuminen ei
kuitenkaan illallista kaatanut, vaan annankin sille arvosanaksi 4,5/5
erinomaisten viinien, Meukowin sekä alkuruoan takia. Jälkiruoka oli onneksi todella hyvää, kuten kuvasta näkyy.
Tarjo Halosen nukkuma-ajan tultua juhlakansa siirtyi
kerrosta alemmas tanssimaan live-bändin tahtiin. Näky ei muistuttanut
perinteisiä vuosijuhlia, joissa ihmisten tanssiaskelet vievät suoraan baarin
puolelle, vaan ihmiset todella tanssivat. Osa muistutti lähinnä humalaista
heilumista, mutta osalla tanssiaskel oli todellakin hallussa, ja lattiamatosta
huolimatta paikalla oli todellisia parkettien partaveitsiä. Viimeisetkin
ennakkoluulot murtuivat tässä kohtaa, sillä verkostoituminen suomen kielellä ei
tuottanut ongelmia ja paikalta oli helppo bongata myös paikallisia
känniääliöitä, jotka viestivät kansainvälisesti tunnetulla kielellä:
nelivetomaisella liikkeellä, että viina maistuu täälläkin.
Illan jatkuessa siirryttiin Casalle after partyihin, joissa
juomat olivat huomattavasti halvempia, tunnelma oli vapautuneempi ja ilmasto
muistutti lähinnä sademetsää: kuuma & kostea. Puitteet olivat
sanoinkuvaamattoman upeat, meininki käsin kosketeltava, mutta pitkä päivä alkoi
kuitenkin vaatia veroaan. Parin tunnin
kuluttua oli aika suunnata narikkaan, ottaa järkyttävän iso goodie bag (sinne
olisi todennäköisesti myös seuralainen mahtunut, mutta jätettiin kokeilematta
tällä kertaa) mukaansa sekä suunnata taksilla yöpaikalle.
Med vänlig hälsningar,
Nico
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti