Sutsi Sochi satsaa, kuka kisojen aikaan ehtii tentteihin satsaa?

Arvoisa kylterikansa, nyt se on ohi. Kaksi ja puoli viikkoa silkkaa nautintoa, satoja tunteja intensiivistä seuraamista, jännitystä, pettymystä, iloa, surua, juhlaa, ylpeyttä ja kaikkea muuta ihanaa, johon ainoastaan urheilu pystyy. Koko maanantaipäivä on omalta osalta tuntunut vähän tyhjältä kun tähän ehti jo tottua, vähän on haikeuttakin, mutta toisaalta nämä olympialaiset olivat kisoina niin hyvät, ja suomalaisittain positiivinen yllätys, niin kisoista jäi erittäin lämmin, iloinen ja motivoitunut olo.

Motivaatio onkin asia, jota ihailen urheilijoissa eniten. Se työmäärä, kipu ja tuska, jota esim. maastohiihtäjä käy läpi ovat jotain niin käsittämätöntä, että en oikein osaa sitä edes kunnolla käsittää. Itselleni kisojen ehdoton kohokohta olikin keskiviikkona 19.2, kun Iivo Niskanen ja Sami Jauhojärvi toivat ensimmäisen miesten hiihtomitalin 16:een vuoteen. Erityisesti Jauhojärven tarina oli kuin suoraan opettavaisesta sadusta. Kaiken sen parjauksen ja naureskelun jälkeen, jota Jauhojärvi on rajattomasta itseluottamuksestaan johtuen saanut, mies ottaa sen kaikista kauneimman uransa viimeisessä olympiastartissa, ja vielä ankkurina. Suomessa ei ole montaa henkilöä Mustia lukuunottamatta, joka Jauhojärven kultamitaliin olisi enää moneen vuoteen uskonut. Jos kaikilla olisi Jauhojärven tavoin halu olla omalla alallaan paras, yhtä lannistumaton asenne työn tekemiseen ja selvä tavoite, niin talouskriisi ratkeaisi itsestään ilman sen suurempia toimenpiteitä.

On myös sydäntä lämmittävää nähdä, kuinka urheilu yhdistää ja kuinka kansallisylpeys kasvaa aina kun naisemme ja miehemme ovat edustamassa, “Sen hetken puolet kansast voi olla mun broidei”, kuten aikamme suuri ajattelija Jare Brand sanoisi. Ei tarvitse kauaa etsiä yhteistä puheenaihetta vieraamman ihmisen kanssa, baarissa uskaltaa kerrankin puhua vieraisiin pöytiin, juron oloiset äijät pysäyttelee kadulla ja kysyy tuloksia jne. Pakko nostaa peukku tässä vaiheessa Winstonin kylterikatsomolle, Venäjän kaato oli jopa vielä makoisampi kun todistettiin se kunnon seurueessa! Pääsi Heikosenjuha ja Santerikin antamaan omat, dosenttitason analyysinsä Ylelle.

Arvostan jos olet päässyt omassa, suoraan tajunnanvirrasta tulevassa tekstissäni tähän asti, maaliin asti. Korostankin vielä loppuun, kuten Paavo M. Petäjä aikoinaan, että ottakaa mallia uran teossanne urheilijoista. Ihminen pystyy aivan mihin tahansa.

P.S Jos joku ei ole vielä kuullut tätä, niin ilmaiset kylmätväreet tarjoaa Jarmo Lehtinen ja Reijo Jylhä.

http://www.youtube.com/watch?v=eTuN0ukp5MI

Ossi Jokela, Suomi ja Rauma