keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kotimaan excursio ja PJ-reissu Budapestiin

Noniiiin vihdoin saapui torstai ja kotimaan excursio. Kasilta väsyneet porkyläiset saivat lisäenergiaa täyteyistä patongeista ja tuoremehuista ja matkaan päästiin lähtemään. Oma rahastonhoitajamme tosin käytti firman etuja ja tilasi kuljetuksen noutamaan hänet ja muut Herralan asukkaat hieman lähempää. Bussimatka sujui nopeasti ja hyvin pienestä matkapahoinvoinnista huolimatta.
Ensimmäisenä yritysvierailuna oli Nordea. Kuudenteen kerrokseen kapuamisen jälkeen sydän sykki pelottavan lujaa ja olo oli tässä kohtaa jo melko kaikkensa antanut. Nordea antoi kuitenkin enemmän ja oli stereotyyppisiin pankkiesittelyihin verraten erittäin mielenkiintoinen. Esiintyjät hoitivat asiansa - eivät jaaritelleet, mutta kertoivat oleellisia asioita niin opiskelu- kuin valmistumisen jälkeiselle ajalle.
                     
Muutaman tunnin kaupunkisurffailun jälkeen oli aika siirtyä Edun herkkukeitaalle. Perus kotiruoka lihapullineen ja perunamuuseineen maistui nälkäisille excuilijoille. Täältä vatsat täysinä ja haalarit jalassa bussi suuntasi vielä toiselle ja samalla viimeiselle yritysvierailulle. Meltwaterille löysimme karttapalvelun avulla ja kipusimme taas kerran korkealle, tällöin tosin vain viidenteen kerrokseen. Meltwater oli yrityksenä täysin erilainen verrattuna Nordeaan ja antoikin näin mukavan, erilaisen ja samalla mielenkiintoisen vaihtelun. Meltwaterilla kuulijakunta oli todella huomioitu ja tarjoiluina oli mitä muutakaan kuin viiniä ja kaljaa.
                      
Päivä huipentui Hämeenkadun approon. Täällä Yrjönkadun approsta jo konkarit kiersivät Tampereen baareja toiset enemmän, toiset vähemmän. Katsastettua tuli muun muassa Porissakin tuttu Miami, Hullu poro, Cafe Europa (?) sekä Gloria. Ilta huipentui ahh niin ihanaan ja hehkeään Senssiin sekä tietysti e-l-a Elastiseen. Elastinen veti räjähdystehosteita täynnä olleen keikan hyvällä energialla ja siihen olikin hyvä päättää ilta. Bussi starttasi klo 2 takaisin Poriin. Bussissa oli tarjolla vielä yöpalaa, joten kenenkään ei tarvinnut matkata nälkäisinä takaisin. Ilmeisesti bussissa meno oli vielä jatkunut, mutta allekirjoittaneella ei siitä enää ollut mitään tietoa.


Samaan aikaan puheenjohtajamme Sini valmistautui SEFEn tarjoamaan Budapestin reissuun, tässä Sinin terveiset:

Vietin pidennetyn viikonlopun Budapestissa puheenjohtajapäivien merkeissä torstaista sunnuntaihin.  Ensimmäinen kerta lentäen Porista Helsinkiin oli elämys johon voisi tottua. Hankaluudet alkoivat kuitenkin Helsinki-Vantaalla, jossa ihmisiä oli enemmän kuin tarpeeksi. Tämä tiesi jonottamista jokaisessa mahdollisessa kohdassa. Ehdimme kuitenkin lennolle, joka tosin sekin oli myöhässä. Finnairin cateringin osaston ylityöajat olivat ylittyneet, joten saimme lennolle mukaan vettä, mehua sekä välipalakeksejä. Näitä runsaita eväitä odotimme lentokoneessa tunnin, mutta onneksi pääsimme lopulta lähtemään matkaan.  Edellisen päivän hallitusvirkistäytyminen painoi, joten uni lennolla maitti.

Budapestiin päästyämme KPV lähti etsimään ruokaa ja löysimme paikan, jossa olut oli halpaa ja ruokakin kohtuuhintaista. Ruoan saapumista tosin sai odottaa tovin jos toisenkin.

Perjantaina aloitimme päivän kierrellen kaupungissa sekä kaupoissa. Illalla oli tiedossa yhteisruokailu perjantaina saapuneiden kanssa. Ruoka oli sekoitus eurooppalaista sekä unkarilaista, pääruoka selvästikin jälkimmäistä, kaaliin käärittyä lihaa kaksilla eri perunoilla. Ruokailun jälkeen lähdimme tutkimaan paikallista yöelämää. Tämä reissu oli koitua jalkojeni viimeiseksi, kiitos päivällä ostettujen korkokenkien..

Lauantai oli asiapitoinen ja kokoustimme kylteri ja ekonomi puheenjohtajien kanssa yhdistystoimintaa, budjettia sekä kylteritutkimusta läpi käyden. Kokousrupeaman jälkeen lähdimme kaupunkikierrokselle, jossa näimme tärkeimmät palaset Budapestin historiaa. Tästä matka jatkui Tonava-illalliselle, jossa laulu raikasi ja ruoka maittoi. Jotta matka ei olisi mennyt pelkästään syömiseksi, päätimme varata risteilyn jälkeen beerbiken KPV käyttöön. Ideana tuossa on juoda olutta ison olutkärryn päällä, moottorina omat jalat. Kuskin ilmeet olivat mahtavia, harva haluaa polkea sateessa kaksi tuntia ympäri märkää Budapestia :D Kärryssä oli katto, ja päivän helteestä oli jäljellä vielä rippeet joten polkeminen oli oikein mukavaa. Harva pääsee spinning-tunnille Budapestin kaduille. Itse lähdin sunnuntai aamulla takaisin kohti Suomea, joten päivä meni matkustaessa. Sekä Finnair että VR olivat ajoissa! Kaiken kaikkiaan aivan mahtava matka :)


Kiitos vielä kaikille kotimaan excun kanssamatkaajille, it was simply great!



XO sopo & pj

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Warrantti ry 24 vuotta




Matka Vaasaan alkoi heikosti jo torstaina kun suunnitelmat menivät uusiksi maisterin käytyä kaikkien lempi paikassa K1:llä. Kuninkaallisesta ajoneuvosta oli jousi poikki ja jouduimme sumplimaan kaikki uudelleen. Onneksi autokerhon jäsen Juuso Österman lupasi lainata kerhon kalustoa ja näin ollen pystyimme tyytyväisinä starttaamaan reissun ajoissa perjantaina. Matkaseuraamme liittyi allekirjoittaneen ja maisterin lisäksi myös viime vuoden hallitus lainen Otto E. Oksanen. 

Vaasaan saavuimme kirkonkellojen lyödessä kolme ja alkoi armoton valmistautuminen cocktailtilaisuuteen. Ennätyksiä rikottiin myös tällä kertaa sillä maisteri onnistui pukemaan frakin päälle yhdeksässä minuutissa, joten ehdimme paikalle ajoissa. Porin Kylterit ry onnitteli 24-vuotiasta Warrantti ry:tä tuomalla lahjaksi, mitäpä muuta kuin Jaloviinaa, sekä Jack Bauerin.
Cocktailtilaisuuden jälkeen siirryimme vuosijuhlapaikalle, joka oli näyttävästi meren rannalla. Puitteet juhlalle olivat äärimmäisen hienot ja juhla kokonaisuutena oli melko onnistunut. Juhlapuhe alkoi lupaavasti, ja odotukset olivat korkealla: "kerrankin on saatu erittäin hauska ja asiallinen puhuja". Valitettavasti 25 minuutin jälkeen allekirjoittaneen oli pakko poistua vessaan, jonka jälkeen kuulin että puhe oli alkanut puuduttamaan ihmisiä koko ajan vain enemmän ja enemmän. 45 minuutin jälkeen hän viimein lopetti, jonka jälkeen oli aika ruokailla. Warrantin vujuilla tarjottiin perunaa. Lisukkeena oli myös lammasta, mutta pääosin illallinen koostui perunasta, joka oli kyllä erittäin maukasta. 

Vujujen jatkot olivat Fontanassa, jossa Hendricks GT muodostui hitiksi! Tämän jälkeen siirryimme VYYn tiloihin eli Leipikselle nauttimaan lisää hyvästä seurasta ja hyvästä juomasta.
Lauantaiaamu alkoi Finlandia hymnin soidessa kun Otto tarjosi meille aamupalan sänkyyn (olutta). Tulihan siinä sitten maisterin toimesta uusi drinkkikin keksittyä: Norsun perse -drinkki. Drinkki sisältää jallua ja siideriä, oleellinen osa kuitenkin drinkissä on elefantin muotoinen kastelukannu. Siitä suuntasimmekin jo sillisbusseille ja pääsimme aloittamaan silliksen joka järjestettiin samassa paikassa kuin iltajuhla. Sillis oli loistava: meno oli mitä mahtavin ja ruokaa sekä juomaakin riitti. Olipa Warrantti järjestänyt paikalle jopa karaokenkin, jossa yleisö oli täysillä mukana.
Sillikseltä suuntasimme jälleen kerran Leipikselle, jossa maisterin sanojen mukaan oli rajattomasti viinaa. Tulipa sen jälkeen vielä baarissakin vierailtua, jonka jälkeen oli aika mennä nukkumaan. Sunnuntaina olo oli mitä rapein ja kirkon kellojen lyödessä kolme oli aika jättää Vaasa taakse 48 tunnin jälkeen.

Mikko H

tiistai 1. lokakuuta 2013

Yrjönkadun Appro 5v!

25.9. Keskiviikkona koitti päivä, jota porilaiset opiskelijat olivat kaiholla odottaneet jo pitkään: oli Yrjönkadun Appron aika. Jo historiassa viidettä kertaa järjestettävä Yrjönkadun Appro keräsi tänä vuonna osallistujia jopa 1050! Sikailijoita oli liikenteessä enemmän kuin koskaan aikaisemmin!
Tapahtuma starttasi Eetunaukiolla klo 16 Eazyn Laura Aimolan johdolla. Aloitustapahtuman aikana osallistujia viihdytettiin erilaisten arvontojen sekä huikeiden palkintojen kanssa! Luonnollisesti tarjolla oli myös pientä purtavaa Real Snacksin puolesta.

Kello löi 18 ja janoiset sikailijat päästettiin matkaan PorKyn hallituksen yhteislähdön voimin. Ei aikaakaan, kun haalarihousut valtasivat Porin kadut, ravintolat sekä Angry Birds -puiston. Rastipaikkoja tapahtumassa oli mukana tänä vuonna jopa 18.

Ei aikaakaan, kun nelituntinen tutkinnon suoritusaika tuli päätökseensä ja ihmiset suuntasivat torille vaihtamaan passejaan haalarimerkkeihin. Ihmisiä oli lähes yhtä paljon kuin Ässien voitonjuhlissa. Viileässä ilmassa meitä lämmitti onneksi Boomareiden Absintti, joka johti yhden jos toisenkin ihmisen illan päättymiseen jännissä merkeissä (kyllä yksi ihminen voi ostaa mega-aterian, 3 kerroshampurilaista sekä 2 pizzaa).  

Sikamakeat haalarimerkit taskussa ihmiset suuntasivat kylmästä illasta(vain joulupukki puuttui) kohti Cabaretin kuumaakin kuumempaa showta, jonka tähtinä toimivat Ruudolf ja Karri Koira. Kaksikko (sekä Approskumpat) nostivat juhlijoiden tunnelman aivan uusiin sfääreihin huikean keikan säestämänä. Tuttuun tapaan keikan jälkeen esiintyjät tulivat tervehtimään fanejaan ja jakamaan nimmareitaan. Huikea ilta kaiken kaikkiaan – PorKy kiittää!

Keskiviikon nesteytyksen jälkeen matka jatkui Turkuun Kylterirun –tapahtumaan. Luvassa oli hyväntekeväisyystapahtuma, joka järjestettiin tänä vuonna toista kertaa. Se järjestettiin samanaikaisesti Turussa, Tampereella, Vaasassa, Jyväskylässä, Oulussa sekä Joensuussa. 

Matkaan lähdettiin ravintolalaiva Donnan luota yhteislähdön merkeissä lauantaina klo 12:00. Matkoina oli tänä vuonna 5km ja 10km, joista juoksivat voisivat valikoida mieleisensä matkan. Kaupunkimaisemissa suoritetun juoksun jälkeen osallistujat saivat nauttiakseen gatoradea sekä myslipatukoita. 


Kiitokset vielä hallituksen puolesta koko viikosta, jälleen mahtavaa menoa! Näillä on hyvä jatkaa taas hetken aikaa ;)

-Nicce