Näytetään tekstit, joissa on tunniste rahastonhoitaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rahastonhoitaja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. lokakuuta 2012

Illallinen Porin Seudun Ekonomien kanssa



Kävimme edellisviikon maanantaina illallisella Porin Seudun Ekonomien hallituksen kanssa. Paikaksi valikoitui Raatihuoneen kellari, joka oli itselle ainakin mieluinen lyhyen taksimatkansa ansiosta. Ekonomiliiton kustantamalle illalliselle saapui PorSesta varapuheenjohtaja Saku Vähäsantanen, talousvastaava Nina Peltomäki ja hallituksen sihteeri Hannele Tuomainen. Keskustelu eteni vapaissa merkeissä, mutta illallisen edetessä asiapitoisuus kasvoi koko ajan.

Aluksi kävimme läpi lyhyen esittelykierroksen ja keskustelimme tapaamisen historiasta. Viime vuonna tapaaminen pidettiin Ravintola Sahassa ja vuonna 2010 se oli Cafe Jazzissa. Osanotto tapaamisiin on ollut kiitettävää molemmista yhdistyksistä. Molemmat osapuolet ovat kokeneet tapaamiset ja yhteistyön varsin hyödylliseksi. Joten perinnettä on syytä jatkaa.


vapaamuotoista sosialisoitumista


Lisäksi keskustelimme Kylteri-edustuksesta PorSe:n hallituksessa ja todettiin tämäkin yhteys ja yhteistyö hyvin antoisana molemmin puolin. Oman haasteensa asioiden jatkuvuudelle asettaa se, että Kyltereillä hallitus vaihtuu vuosittain ja henkilöiden vaihtuvuus on suuri. Parhaimmaksi hallitusten kokoontumisen ajankohdaksi pohdittiin alkuvuotta, jolloin Kyltereiden uusi hallitus on nimetty ja toimintavuosi aluillaan. Tällöin pystymme entistä tehokkaammin miettimään tulevan vuoden asioita ja sovittaa yhteisiä aikataulujamme yhteen.

Keskustelimme siitä, että millaisia yhteisiä tilaisuuksia on ollut ja minkälaisia kokemuksia näistä on. Erityisesti ekonomina työelämään-tilaisuus oli jäänyt mielekkäänä ja hyödyllisenä mieleen myös kylteriyhdistyksen jäsenistön keskuudessa. Renorin kauppakeskusinfossa oli ollut muutamia kyltereitä. Myös tämän tyyppisiin tilaisuuksiin on kiinnostusta. Tilaisuuksien, jos ne ovat maksullisia, tulisi olla opiskelijabudjettiin sopivia. Myös PorKy on tarjonnut ekonomiyhdistyksen jäsenille mahdollisuuden osallistua etenkin vuosijuhlaviikon tapahtumiin, kuten viini- ja etikettikurssille sekä itse illallisjuhlaan.
Vuosijuhla-yhteistyötä on tehty sekä sponsoroinnin merkeissä että osallistumalla PorSen hallituksesta ko. tilaisuuteen. Stipendejä ollaan jaettu vuosittain sekä opintomenestys-stipendi että Kv-stipendi. Stipendien jaon ajoituksista on hyvä sopia jatkossa yhteisesti. Stipendit on koettu Kyltereiden näkökannalta merkittävänä asiana. Kyltereille on tulossa 10-vuotis vuosijuhla 2013, johon tarkoitus satsata kunnolla ja tarjota tilaisuutta laajemmin myös PorSen jäsenistölle. Viime palaverissa keskusteluissa ollutta yhteistä vuosijuhlaa ei katsottu mahdolliseksi hyvin erilaisen kulttuurin ja osallistujakunnan vuoksi.

Keskustelimme myös siitä, että olisi hyvä suunnitella yhteinen vuotuinen toistuva tapahtuma, joka loisi jatkumoa ja yhteistä perinnettä Satakunnan alueen ekonomeille ja sellaiseksi opiskeleville. Tapahtuman luonteesta käytiin keskustelua ja esillä oli mm. rapujuhlat tai erilaiset tasting-tilaisuudet.
SEFE mainostaa paljon jäsenyyden etuina esim. lakipalveluita ja edunvalvontaa. Valmistuville opiskelijoille kannattaisi enemmän painottaa sekä SEFE että paikallisyhdistysten järjestämiä erilaisia luentoja, valmennuksia, vapaa-ajan tapahtumia, seminaareja, uraohjausta, jotka houkuttelisivat jäseneksi liittymiseen. Illan aikana todettiin myös PorKyn tärkeä rooli PorSen jäsenmäärän kasvattamisessa ja paikallisyhdistysten toiminnan tärkeys. Lisäksi keskusteltiin SEFE:n onnistuneesta profiloitumisesta sekä ekonomien että opiskelijoiden silmissä. SEFE mielletään molemmin puolin paljon enemmäksi kuin pelkäksi ay-liikkeeksi ja SEFE:n tarjoamat edut ovat vertaansa vailla Suomen ay-kentässä.



Mutakakkua suklaasisällyksellä ja vähän vaniljajäätelöä


Ruoka oli aivan loistavaa ainakin omalta osalta. Kolmen ruokalajin illallinen maksoi Kellarin illallismenyn perusteella 41€, joka sai ainakin allekirjoittaneen pohtimaan kaikkien mahdollisten ryypiskelyiltojen tärkeyttä verrattain nuudelien syömiseen. Härän sisäfilee sopi medium- -kypsyisenä ainakin allekirjoittaneen harjaantuneeseen makuun. Täyteläinen punaviini kruunasi loistavan pihvin ja ei tule olemaan vaikea päätös tulla Kellariin joskus toistekin.   

-VPJ :P

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Vaasaaaa

5.10 käynnistyi auto klo 12 suuntana Vaasa, kyydissä kaksi innokasta Porin Kyltereiden edustajaa missionaan  Warrantti ry:n vuosijuhlat. Saavuimme Apartmento Cavéniin hyvissä ajoin aiheuttamaan vähän hämminkiä ennen juhlan alkua ja sehän sujui meiltä ihan luonnostaan.


Juhla alkoi perinteisesti coctail-tilaisuudella ja jatkui iltajuhlalla, joka oli kaikinpuolin onnistunut sisältäen hyvää seuraa, ruokaa ja tunnelmaa. Sopivaan aikaan ilta johdatti baarin puolelle ja siitä vielä jatkoille. Käsityksemme baarin jälkeisestä perinteisestä ”mättöateriasta” romuttui täysin, kun saimme 5 tähden aterian tarjoiltuna aamu seiskalta omien toiveiden mukaan. Suurkiitos kokille! Hupia riitti kaikesta mahdollisesta kunnes pää painui tyynyyn ja sama meno jatkui heti aamulla muutaman tunnin levon jälkeen.



Suuntana siis Sillis, jossa teemana oli mikäs muukaan kuin laiva. Olotila jännästi toikin etäisesti mieleen hoipertelun keinuvan laivan käytävillä, mutta viimeistään paikan päällä olo vahvistui kummasti ja mahdolliset ajatukset merisairaudesta olivat viimeistään nyt tipotiessään. Löysipä Porky myös arvoisensa valtaistuimen hylättynä keskeltä katua, ja mukaanhan se piti saada! Karaoke, laivabuffa, bingo ja open bar. Tarvitseeko mitään enää lisätä? Ehdottomasti paras risteily tähän asti!! Vauhdikkaan päivän päätteeksi oli aika poistua paikalta ja jatkamaan (pienen levon jälkeen) Vaasan yöhön.

Seuraavana päivänä fiilistelimme vielä viikonlopun antia ja aloimme tehdä lähtöä kohti Satakuntaa. No, iltapuvun unohdin ottaa mukaan, mutta ei se oo niin tarkkaa.

Vaasa, oli huikeeta. Toivottavasti nähdään taas pian!


Ps. Terveiset vielä yhdelle sovinistille, toivottaa S&S!
- Saija & Suvi K.

lauantai 18. helmikuuta 2012

SEFE-päivä & KYPÄ

PorKyn hallitus kävi vierailemassa Helsingissä järjestetyillä Sefe- ja kylteripäivillä helmikuun alussa. Inhimillisyyden rajoja koetelleen herätyksen jälkeen suuntasimme junalla (VR perus ½ h aikataulusta) kohti pääkaupunkia. PorKyn tapaan siis saavuimme paikalle tyylikkäästi myöhässä Sokos Hotel Vantaalle, jossa spektaakkeli alkoi hallitusten ja Sefe:n toimikuntien jäsenten esittäytymisillä. Sefe:n opiskelija-asiamies Katri Haakana ja koulutuspoliittinen asiamies Eeva Salmenpohja kertoivat kyltereiden ja ekonomien asemasta työelämässä tuoden esiin myös alamme tulevaisuudennäkymiä (hyvältä näyttää, no worries). Lisäksi tuli kertausta Sefe:n toiminnoista ja palveluista, jotka olivatkin jo aika tuttua kauraa. Muistutuksena tuli mm. Sefe:n tarjoama CV-klinikka, joka on varmasti ajankohtainen monelle kesätöitä ajatellen. Setti oli kiinnostava ja saimme tiiviissä paketissa hyödyllistä infoa. Ruokailun jälkeen (Porky tietysti ekana jonossa jo hyvissä ajoin) ohjelma jatkui workshopeilla, joissa kävimme läpi hallitustehtäviemme kannalta tärkeitä asioita läpi muiden hallituksien kesken. Omasta workshopistani sain ainakin paljon irti ja yhteishenki oli tosi hyvä.

Illalla oli sitsit Casa Academicalla ja pääsimme tutustumaan muihin hallituksiin astetta rennommissa tunnelmissa. Ilta oli tosi kiva ja PorKy pääsi edustamaan taidokkaasti sekä sitseillä että jatkoilla. Nyt viimeistään kylteripiireissä ympäri Suomen tiedetään, että lady from Pori wants to do it with the ORI, eivätkä muut variaatiot kelpaa. Huhujen mukaan ilta oli niin vauhdikas, että vei kirjaimellisesti muutamilta jalat alta. Pari illalta otettua kuvaa kertoo enemmän kuin tarpeeksi, mutta ilonpilaajina jätämme ne julkaisematta…

Levollisten yöunien jälkeen koitti Kylteripäivä, jossa monet mielenkiintoiset esiintyjät kertoivat työelämänkin kannalta tärkeitä asioita. Pääsipä myös Westerbacka sanomaan muutaman sanasen alkuperäisestä peruutusilmoituksestaan huolimatta. Tilaisuus oli kiinnostava ja hyvin järjestetty kaikin puolin (Ketkähän olivat taas syömässä ekana?). Paikalla oli Pori edustettuna sankoin joukoin ja oli kiva nähdä opiskelijoita ympäri Suomen.

Myöhemmin illalla järjestetty illallinen ja iltaohjelma kokosi jälleen kylteritoverit yhteen hyvän ruuan ja seuran merkeissä. Jatkoille porukkaa hajautui vähän kuka minnekin, mutta aamulla kaikki olivat taas tallella reissun viimeiseen koitokseen eli sillikseen, josta matka jatkui enemmän tai vähemmän vavisten kotia päin.

Kaiken kaikkiaan Sefe- ja kylteripäivät tarjosivat paljon hyödyllistä tietoa, ikimuistoisia kokemuksia ja ennen kaikkea monia uusia tuttavuuksia, joiden määrä korreloi positiivisesti jaettujen drinkkilippujen määrää. Meininki oli ihan huikeaa ja jäi tosi hyvä fiilis koko retkestä. Ensi vuoden Kylteripäiviä siis odotellessa! :)

-Saija