Näytetään tekstit, joissa on tunniste Varapuheenjohtaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Varapuheenjohtaja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. lokakuuta 2012

Illallinen Porin Seudun Ekonomien kanssa



Kävimme edellisviikon maanantaina illallisella Porin Seudun Ekonomien hallituksen kanssa. Paikaksi valikoitui Raatihuoneen kellari, joka oli itselle ainakin mieluinen lyhyen taksimatkansa ansiosta. Ekonomiliiton kustantamalle illalliselle saapui PorSesta varapuheenjohtaja Saku Vähäsantanen, talousvastaava Nina Peltomäki ja hallituksen sihteeri Hannele Tuomainen. Keskustelu eteni vapaissa merkeissä, mutta illallisen edetessä asiapitoisuus kasvoi koko ajan.

Aluksi kävimme läpi lyhyen esittelykierroksen ja keskustelimme tapaamisen historiasta. Viime vuonna tapaaminen pidettiin Ravintola Sahassa ja vuonna 2010 se oli Cafe Jazzissa. Osanotto tapaamisiin on ollut kiitettävää molemmista yhdistyksistä. Molemmat osapuolet ovat kokeneet tapaamiset ja yhteistyön varsin hyödylliseksi. Joten perinnettä on syytä jatkaa.


vapaamuotoista sosialisoitumista


Lisäksi keskustelimme Kylteri-edustuksesta PorSe:n hallituksessa ja todettiin tämäkin yhteys ja yhteistyö hyvin antoisana molemmin puolin. Oman haasteensa asioiden jatkuvuudelle asettaa se, että Kyltereillä hallitus vaihtuu vuosittain ja henkilöiden vaihtuvuus on suuri. Parhaimmaksi hallitusten kokoontumisen ajankohdaksi pohdittiin alkuvuotta, jolloin Kyltereiden uusi hallitus on nimetty ja toimintavuosi aluillaan. Tällöin pystymme entistä tehokkaammin miettimään tulevan vuoden asioita ja sovittaa yhteisiä aikataulujamme yhteen.

Keskustelimme siitä, että millaisia yhteisiä tilaisuuksia on ollut ja minkälaisia kokemuksia näistä on. Erityisesti ekonomina työelämään-tilaisuus oli jäänyt mielekkäänä ja hyödyllisenä mieleen myös kylteriyhdistyksen jäsenistön keskuudessa. Renorin kauppakeskusinfossa oli ollut muutamia kyltereitä. Myös tämän tyyppisiin tilaisuuksiin on kiinnostusta. Tilaisuuksien, jos ne ovat maksullisia, tulisi olla opiskelijabudjettiin sopivia. Myös PorKy on tarjonnut ekonomiyhdistyksen jäsenille mahdollisuuden osallistua etenkin vuosijuhlaviikon tapahtumiin, kuten viini- ja etikettikurssille sekä itse illallisjuhlaan.
Vuosijuhla-yhteistyötä on tehty sekä sponsoroinnin merkeissä että osallistumalla PorSen hallituksesta ko. tilaisuuteen. Stipendejä ollaan jaettu vuosittain sekä opintomenestys-stipendi että Kv-stipendi. Stipendien jaon ajoituksista on hyvä sopia jatkossa yhteisesti. Stipendit on koettu Kyltereiden näkökannalta merkittävänä asiana. Kyltereille on tulossa 10-vuotis vuosijuhla 2013, johon tarkoitus satsata kunnolla ja tarjota tilaisuutta laajemmin myös PorSen jäsenistölle. Viime palaverissa keskusteluissa ollutta yhteistä vuosijuhlaa ei katsottu mahdolliseksi hyvin erilaisen kulttuurin ja osallistujakunnan vuoksi.

Keskustelimme myös siitä, että olisi hyvä suunnitella yhteinen vuotuinen toistuva tapahtuma, joka loisi jatkumoa ja yhteistä perinnettä Satakunnan alueen ekonomeille ja sellaiseksi opiskeleville. Tapahtuman luonteesta käytiin keskustelua ja esillä oli mm. rapujuhlat tai erilaiset tasting-tilaisuudet.
SEFE mainostaa paljon jäsenyyden etuina esim. lakipalveluita ja edunvalvontaa. Valmistuville opiskelijoille kannattaisi enemmän painottaa sekä SEFE että paikallisyhdistysten järjestämiä erilaisia luentoja, valmennuksia, vapaa-ajan tapahtumia, seminaareja, uraohjausta, jotka houkuttelisivat jäseneksi liittymiseen. Illan aikana todettiin myös PorKyn tärkeä rooli PorSen jäsenmäärän kasvattamisessa ja paikallisyhdistysten toiminnan tärkeys. Lisäksi keskusteltiin SEFE:n onnistuneesta profiloitumisesta sekä ekonomien että opiskelijoiden silmissä. SEFE mielletään molemmin puolin paljon enemmäksi kuin pelkäksi ay-liikkeeksi ja SEFE:n tarjoamat edut ovat vertaansa vailla Suomen ay-kentässä.



Mutakakkua suklaasisällyksellä ja vähän vaniljajäätelöä


Ruoka oli aivan loistavaa ainakin omalta osalta. Kolmen ruokalajin illallinen maksoi Kellarin illallismenyn perusteella 41€, joka sai ainakin allekirjoittaneen pohtimaan kaikkien mahdollisten ryypiskelyiltojen tärkeyttä verrattain nuudelien syömiseen. Härän sisäfilee sopi medium- -kypsyisenä ainakin allekirjoittaneen harjaantuneeseen makuun. Täyteläinen punaviini kruunasi loistavan pihvin ja ei tule olemaan vaikea päätös tulla Kellariin joskus toistekin.   

-VPJ :P

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Ekonomina työelämään

SEFE:n järjestämä ekonomina työelämään tapahtuma keräsi PorKy:n neljännen vuosikurssin opiskelijat ravintola Buccoon. Tapahtuma alkoi prameissa merkeissä, Buccon alkupaloilla sekä lasillisella kuohuvaa. Tilaisuuden aloitti Anja Uljas Ekonomiliitosta puhumalla erilaisista uravalinnoista ja tulevaisuuden näkymistä työtä etsiville ekonomeille. Tilaisuus oli suunnattu neljännen vuosikurssin opiskelijoille, joille valmistuminen ja työnhaku ainakin toivottavasti ovat edessä lähitulevaisuudessa. Puhe oli erinomainen ja kiinnosti suuresti myös ensimmäisen vuoden kesätyönhakijaa. Vaikka itse olen käynyt SEFE:n CV-klinikalla, sain erittäin paljon perspektiiviä ja uutta näkökulmaa CV:n sekä hakemuksen tekoon. Myös työhaastatteluun valmistautumiseen sain monia kullanarvoisia vinkkejä.

Seuraavana puhujana oli SEFE:n Tuomas Viskari aiheellaan: Ekonomien palkat. Viskari puhui verrattain pitkäveteisestä aiheesta kuitenkin mielenkiintoisesti ja antoi ainakin valmistuville eväitä tuleviin palkkaneuvotteluihin. Myös ekonomien palkkaerot maantieteellisen sijainnin, sukupuolen sekä suuntautumisen mukaan olivat mielenkiintoista kuultavaa ja herättivät keskustelua tilaisuudessa. Viskarin jälkeen puhui vielä Porin Seudun Ekonomien Puheenjohtaja Petri Koistinen kertomalla koko mielenkiintoisen opiskeluhistoriansa. Koistisen kysyessä jälkeenpäin oliko hänen puheensa liian pitkä, puheenjohtajamme totesi sen ollen meille pelkkä loppukevennys:).

Tilaisuuden päätti Buccon keittiömestarin Jani Lehtisen Viinitasting. Lehtinen veti tiiviin ja nopeatempoisen viininmaistelun loistavasti. Viinit olivat erinomaisia ja Lehtisen huumoripitoinen kerronta toi myös vähemmän kokeneemmille viinimaistelijoille paljon mielenkiintoista infoa. Myös ruokatarjoilut olivat Buccossa viimeisen päälle, ruoka suli suuhun ja kaikkien paksujen oli vielä pakko tilata itselleen jälkiruoka.    

-Otto