lauantai 5. toukokuuta 2012

Strategiaa työstämässä

Tänä viikonloppuna oli vuorossa SEFEn strategian työstämistä keskellä kauneinta Helsinkiä. Tultiin Oton kanssa kimppakyydillä Turusta pelimestoille ja ihan normaalisti minuuttiaikataululla. Alunperinhän meillä oli hyvin aikaa suunnitelluille tennismatsille hotellin tenniskentällä ja rentoutumista hotellin saunaosastolla. Mutta. Ihan normaalisti ajettiin Katajanokan Hiltonin sijaan Siltasaaren Hilton Strandiin ja se niistä suunnitelmista..

Cafe Carusell
Cafe Carusell / Teemapäivä
Vartin hengähdystauon jälkeen paineltiin SEFE-bussilla Cafe Caruselliin illalliselle ja valmistelemaan huomisen strategiapuristusta. Alkupalabuffetin tarjoama ähky rapukakkuineen ja muine herkkuineen vei hieman huomiota pääruualta, mutta punaviinissä haudutettu härkä vei kuitenkin voiton henkisessä taistelussa ähkyä ja järkevää päätöksentekoa vastaan. Illan edetessä lähdimme kyydityksillä kohti keskustaa ja uutta tuttavuuttani Navy Jerry's Rum Baria. Lopulta illallinen alkoi kuitenki painaa ja lähdettiin takaisin Kalastajatorpalle valmistautumaan huomiseen strategiapäivään.

Päivä alko suurimmaksi osaksi mukavissa merkeissä aamupalan äärellä, jossa bongattiin Oton kanssa Kalen kamu Rene Fasel. Kuulemma IIHF:n johtoporras oli majoitettu meidän kanssa saman katon alle. Päivän avasi SEFEn hallituksen puheenjohtaja Kasperi Launis, joka muistutti strategiaprosessin monivaiheisuudesta. Tähän mennessä strategiaa on työstetty reilu vuosi viime syksystä lähtien. Tänään oli tarkoitus tuoda strategiaan vielä uusia näkökulmia ennen sen testausvaihetta.

Aamupäivän alustuksen jälkeen vuorossa oli lounas, jonka jälkeen aloimme työstää pienryhmissä määrättyä osa-aluetta SEFEn tulevasta strategiasta. Oman ryhmämme aiheeksi arpoutui  "Jäsenten ammatillinen rohkeus. Sefe mielikuvan reakentajana?". Ryhmämme koostui neljästä kylteristä, 6 ekonomista ja sekä SEFEn että elinkeinoelämän edustajista.

Vajaan kahden tunnin keskustelun ja paussin jälkeen aloitimme yhteenvedon ryhmien ajatuksista. Päällimäisenä keskusteluun nousi uusien jäsenten eli pääasiassa meidän kyltereiden osallistaminen paikallisyhdistysten toimintaan ja SEFEn jäseniksi. Passiivisten jäsensitön aktivoiminen ja palvelujen tarjoaminen myös työelämäsektorin ulkopuolelta. Halu tehdä SEFE-brändistä enemmän kuin pelkkä ammattiliitto oli myös useaan otteeseen esillä. Lisäksi esille nostettiin ajatuksia SEFEn asemasta valtamediassa, nimipolitiikasta ja paikallisyhdistysten ja paikallisten kylteriyhdistysten välisestä kanssakäymisestä ja toiminnan kehittämisestä.

Tilaisuus oli kaikkiaan onnistunut ja SEFEn strategiatyöhön saatiin aivan taatusti uusia näkökulmia vielä viime metreillä. Ja mikä mielestäni tärkeintä, myös me kylterit saimme strategiatyössä äänemme hyvin kuuluville.

-Jarkko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti