maanantai 15. huhtikuuta 2013

Porin Kyltereiden 10.vuosijuhlat


Porin Kyltereiden kymmenennen juhlavuoden kohokohta oli käsillä viikonloppuna Vuosijuhlien merkeissä. Koko kevään kestäneet valmistelut, jännitys ja stressi olivat kaiken vaivan arvoisia, niin hienosti PorKy jälleen näytti, miten Porissa juhlitaan! Emännän roolissa sain kunnian koota muutamia kohokohtia viikonlopusta. Valitettavasti itsellä jäi kuvat ottamatta kaiken jännityksen keskellä, joten toistaiseksi joudut käyttämään mielikuvitusta. Kannattaa kuitenkin käydä kurkkimassa PorKyn nettisivujen galleriaa, kuvia on tulossa piakkoin.

Vuosijuhlaviikonloppu alkoi perinteisesti perjantaina itse Vuosijuhlilla. Cocktail-tilaisuus järjestettiin Porin Yliopistokeskuksen aulassa, jossa PorKyä hemmoteltiin mitä upeimmilla lahjoilla. Korkkeja tallottiin lahjapulloista ja sitä viinan virtausta ei kyllä heikomman pää olisi kestänyt. Onneksi PorKyn hallitus on täynnä ammattilaisia, joita lahjapullot eivät päässeet pelottelemaan. Muun ohella Antero Ankka saatiin jälleen kotiin juhlimaan ja tulipahan hallituksen käyttöön myös Yliopistonlehtori Erkki Vuorenmaan näppärä, post-it lappujen vuoraama tenttikirja, josta on varmasti iloa laskiksen opiskelijoille.

Vaikka PorKyä hemmoteltiinkin kymppivuoden kunniaksi vielä tavallista runsaammalla määrällä tervehdyksiä, oli aika siirtyä juhlimaan meren rannalle Yyterin Kylpylähotelliin. Tuosta illasta en voi sanoa kuin olevani äärettömän onnellinen. Miehet todella olivat komeimmillaan ja naiset kauneimmillaan, pöydät näyttivät upeilta juhlavassa kattauksessa punaisten ruusujen kera. Muistoksi jääneet snapsilasit sekä historiikit tulevat muistuttamaan täydellisestä illasta vielä pitkään. Puheet olivat hienompia kuin uskalsin edes odottaa ja henkeäsalpaava tulitanssi tuntui kruunaavaan kaikkien illan. Emäntänä en voisi olla tyytyväisempi illan kulkuun ja tästä suuri kiitos kuuluu seremoniamestareille.

Ilta sai arvoisensa jatkot Bar Kinossa, Disco Ensemblen tahdissa ja sieltä olikin loistava jatkaa hyvällä sykkeellä kohti lauantaina akateemista silliaamiaista. Ja mitäpä tähän voisi sanoa – sillis oli juuri niin legendaarinen kun toivoa saattaa! Festarit rokkasivat kovempaa kuin Remu konsanaan, festaribaarin tarjoama nesteytys sekä eväspuoli olivat kohdallaan ja saipahan allekirjoittanut muutaman mustelmankin sumopainin ansiosta. Suurensuuri kiitos Biletiimille, tätä tullaan muistelemaan aina seuraavaan sillikseen asti!
Vielä eilen, sunnuntaina, aktiivisimmat juhlijat jaksoivat yhden uuden nousun vuoden 2011 Vuosijuhlien Etkoilla Pohjolan saunatilalla. Edelleen PorKy tarjosi juomaa, ruokaa ja päästiin niistä cockareiden lahjapulloistakin nauttimaan yhdessä tuumin. Sauna taisi olla liiankin kuumana, sillä joillain vaatteet eivät meinanneet eksyä enää lainkaan päälle. Etkot tarjosivat vuosijuhlaviikonlopulle sen ansaitseman päätöksen ja nyt ei meinaa edes malttaa odottaa ensi vuoden kohokohtaa, Porin Kyltereiden 11. Vuosijuhlia!
Mielettömän suuret kiitokset vielä hallitukselle, biletiimille, seremoniamestareille sekä isännälle! Teidän ansiosta me kaikki olemme päässeet nauttimaan mahtavista Vuosijuhlista, joita jaksaa mehustella aina ensi vuoteen saakka.

Vielä lopetukseksi haluan liittää tähän sen henkilökohtaisesti jännittävimmän osion koko viikonloppuna: Puheen miehelle. Puhe on rakkaudella kirjoitettu suoraan sydämestä ja toivon sen muistuttavan meitä naisia, kuinka ihania ne miehet pohjimmiltaan ovatkaan, vaikka tällä hetkellä aika moni saattaakin herätä siihen puheessa mainittuun oluen ja valkosipulin tuoksuun.

Suuresti kiittäen täydellisestä viikonlopusta,
Riikka Vahtervuo
10. Vuosijuhlien emäntä

"Arvoisat juhlavieraat, hyvät kanssasisaret ja ennen kaikkea te rakkaat miehet.
Emännän roolissa olen saanut suuren kunnian pitää puheen sinulle, mies. Sinun ollessasi niin komeana siinä edessäni minun täytyy myöntää tämän olevan erittäin jännittävä hetki sillä - Mies, minä rakastan sinua.
Tämä rakkaus on kasvanut hartaasti ja pitkään. Olemme tavanneetkin jo monesti. Tarhan pihalla rakensimme yhdessä hienoimman lumiukon ikinä. Pusuhipassa esitin kiinniottamisen olevan ällöä, vaikka oikeasti tykkäsin. Vuosia kului. Sait perhosia vatsaani. Sait sanat pois suustani ja punan nousemaan kasvoilleni. Yläasteen koulujenloppuna sait myös vetiset maskarat olkapäällesi sekä jotain muuta kosteaa ja viinanhuuruista äitisi ostamille uusille tennareille.

Myöhemmin katsoit minua silmiin ihan eri tavalla. Kosketit minua ihan eri tavalla. Puhuit minulle ihan eri tavalla. Olit älykäs ja komea, melkein aikuinen jo. Niitä hetkiä en unohda ikinä, taisin keksiä mitä rakkaus on.
Olet ollut minulle elämäni suurin ilo ja musertavin suru. Olen antanut sinulle paljon ja saanut vielä enemmän. Olen oppinut uusia asioita kanssasi, vieraillut valloittavissa kohteissa seurassasi ja tuntenut tuhansia asioita. Ja rakastanut, rakastanut sydämeni pohjasta.

Ja tässä minä nyt olen, kaksikymmentäneljä vuotta, minimaalinen kokemus elämästä, häilyvä käsitys rakkaudesta ja valtava kaipaus sinuun, mies.

Sillä elämä ei ole elämää yksin. Se on arvokas vasta, kun sen jakaa toisen kanssa. Kuinka tyhjää elämäni olisikaan ilman sinua. Mistä supattaisin muiden tyttöjen kanssa? Mikä tekisi päivistäni niin hauskoja ja jännittäviä kuin ne ovat sinun seurassasi? Keneen purkaisin huonon päivän kiukkuni? Kenelle valittaisin ylös jätetystä WC-pöntön kannesta? Kenen puolen vuoden takaisesta mokasta muistuttaisin edelleen? Kenelle lähettäisin humalaisia viestejä öisin? Kenen valkosipulin ja oluen sävyttämää hengitystä haistelisin poikien illan jälkeen? Ja kenen urheilunkatsomiseen turhautuisin kesken romanttisen viikonlopun?
Luulen, että minä nainen olisin hukassa ilman sinua miestä.
Arvostan sinun selkeitä neuvojasi, sillä välillä teen asioista liian hankalia.
Kaipaan rauhallisia otteitasi, kun olen paniikkikohtauksen partaalla hössötyksen keskellä.
Vaadin lohdutustasi, kun tuntuu, että maailma kaatuu päälle.
Tarvitsen sinua kertomaan, että olen kaunis.
Ikävöin lämmintä syliäsi sunnuntai-iltaisin.
Haikailen vahvan kätesi perään kun kävelen yksin kotiin yöllä.
Kunnioitan rehellisyyttäsi, suoraselkäisyyttäsi, ystävyyttäsi.
Minä osaan vaihtaa lampun kattoon ja asentaa pesukoneen, mutta on silti mahtavaa, kun sinä mies vaihdat ne auton renkaat.

Minä haluankin tänään juhlistaa sinua rakas mies, sillä tarvitsen sinua ystäväksi, joka jaksaa nauraa kanssani ja kuunnella huoliani. Veljeksi, joka opettaa vaihtamaan sen lampun helpommin ja kertoo poikaystävälle suvun tavat. Isäksi, joka on tukenani ja läsnä elämässäni. Sekä elämäni rakkaudeksi, joka ymmärtää minua, tuntee minut juuri tällaisena ja rakastaa siitä huolimatta. Sinä mies täydennät minun sydämeni ja maailmani kokonaiseksi.

Siispä te kaikki ihanat miehet, kiitos että olette olemassa ja teette elämästä elämisen arvoisen.
Kiitos."

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Wykysitsit & Wykypäivät


3.4. Oli aika ottaa suunnaksi Vaasa, koska luvassa oli huikea viikko Wykysitsien ja Wykypäivien merkeissä. Jo viime vuoden positiiviset kokemukset vaasalaisista sitseistä pakottivat suuntaamaan takaisin vaasalaiseen sitsikulttuurin maailmaan. Tällä kertaa tilanteeseen oli kuitenkin varauduttu paremmin ja lippu irtosi myös Wykypäiville, toisin kuin viime vuonna.

Vaasaan tultiin ajoissa vähän ennen viittä, jolloin piti olla kiire sitsibussiin. Paikalle saavuttiin ajoissa, minuutit kuluivat ja sitsikansa katseli ympärilleen epäilevin katsein: bussia ei näy. Tunnin odottelun jälkeen bussi lopulta saapui ja syykin myöhästymiselle selvisi: kuski oli edelleen talviajassa. Eihän kellojen siirtämisestäkään ollut kulunut vasta kuin muutama päivä. Odottelun ihanuutta lisäsi oikein pirtsakka talvisää, jossa juomat kylmenivät tölkkien sisältöjen vähentyessä.

Pelipaikoille selvittiin lopulta yli tunnin myöhässä, ja sitsit saatiin kohtalaisen nopeasti polkaistua käyntiin. Preemion silliksellä hitiksi nousseen papukaijan nuorempi seuraaja oli päässyt mukaan ja sulatti odotetusti kaikkien naisten sydämet. Ilta kului railakkaasti hyvässä seurassa juomalauluja laulellen. Paikalle oli eksynyt jopa lehdistö, joka seurasi kummastellen kyltereiden kekkereitä.

Illan kruunasi jatkot Vaasan sydämmessä – Fontanassa. Kolmen euron tequilat tekivät hyvin kauppansa illan aikana ja papukaijakin sai lopulta ansaitsemaansa naisseuraa.

Toinen päivä starttasi krapulaisissa merkeissä Vaasan yliopiston saunatilalla – Leipiksellä. Hetken ympärilleen katsellessa huomasin jotain oleellista hukkuneen: missä on Joonas? Aamu kului erittäin väsyneissä merkeissä eri hallituslaisten kanssa. Kukaan ei tuntunut olevan kovinkaan varma, mitä on eilen jatkoilla tapahtunut. Nopea visiitti paikalliseen Citymarkettiin sekä hampaiden pesu, ah niin raikkaalla minttuviinalla, toi värin takaisin ihmisten kasvoihin.

Aika kului nopeasti etkoillessa ja viimein Joonaskin löysi tiensä takaisin alkuperäiseen majapaikkaansa kuuden hengen jatkoilta 18 neliön yksiöstä.  Lopulta tuli aika lähteä busseilla kohti Wykypäiviä, jossa PorKy ja Optimi yhdistivät voimansa luoden menestyksekkään joukkueen. Rasteja lähdettiin kiertämään voimakkaasti priorisoiden: missä juomaa, siellä joukkue. Kierroksen aikana mm. etsittiin erilaisia objekteja, pelattiin jenkkifutista, vaihdettiin suudelmia ja juotiin herkullista vaasalaista viiniä sormet nenässä. Naisten heittäytymiskykyyn oltiin kuitenkin hyvin pettyneitä, koska yksikään nainen ei suostunut riisumaan stringejään keskellä rastirataa!?


Julkisen itsensänolaamisen jälkeen oli aika siirtyä Tropiclandian lämpöön allasbileiden pariin. Poolpartyillä loikoiltiin altaissa ja aurinkotuoleissa sekä laskettiin vesiliukumäistä turvallisuusohjeiden mukaisesti mahdollisimman monen kaverin kanssa kerrallaan.

Allasbileiden jälkeen käytiin vätköillä rakkaalla leipiksellä, minkä jälkeen siirryttiin fiilistelemään Uniikkia Fontanaan.



Kostein wykyterveisin,
Nico Paajanen

maanantai 1. huhtikuuta 2013

PUPUPERSPEKTIIVI



”Onneksi olkoon! Olet tullut hyväksytyksi kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa seuraavaan hakukohteeseen: Turun yliopisto, Kauppatieteet, Pori.” Luettuani nämä kyseiset sanat viime heinäkuussa en tiennyt miten päin olisin ollut; haaveeni päästä opiskelemaan kauppakorkeaan oli toteutunut, fiilis oli aivan uskomaton!

Kaupunkina Pori oli minulle kuitenkin täysin tuntematon, en ollut kertaakaan aikaisemmin edes ajanut Porin läpi, ja elokuussa menisin Poriin missä minulla ei ollut edes asuntoa. En oikein tiennyt mitä odottaa ja millaista yliopisto-opiskelu ylipäätään olisi. PorKyn mahtava yhteishenki valkeni minulle jo ennen tutustumisviikkoja, sillä pj Suvi oli saanut järjestettyä minulle majoituksen tutustumisviikon ajaksi. Paineet siitä missä yöpyisin hävisivät kertalaakista, ja siitä kuuluu iso kiitos Mosselle ja Suville!
Rinkka pakattuna täyteen tavaraa viikon ajaksi saavuin ensimmäistä kertaa elokuussa Poriin pupujen tutustumisviikolle, ja jopa linja-autoasemalta Puuvillan suuntaan lähteminen tuotti jonkin näköistä ongelmaa, kiitos Nokian mahtavan navigaattorin (suunnistajassa ei ollut mitään vikaa). Viikko oli täynnä ohjelmaa ja bileitä, mutta ehkä mieleenpainuvin asia viikon ajalta oli piimä-mauste-vissy-jotain –drinkki Amazing Pori Racen rastilla, joka varmaan johtuneen siitä että sillä kertaa juotiin jotain muuta kuin panimotuotteita.

Seuraavat viikot toivat mukanaan harkkasitsit ja kastajaiset. Molemmat olivat lähes yhtä märkiä tapahtumia, sillä kastajaiset eivät olisi mitään jollei kävisi iltauinnilla Kokemäenjoessa vaatteet päällä. Yllättäen myös Suomi-ekskursio Vaasaan oli ainakin kuvien perusteella melko märkä.
Syksyn aikana oli toinen toistaan mahtavempia PorKyn järjestämiä tapahtumia: Yrjönkadun Appro, upea Gala, sporttiset NESU-sitsit, mutta minulle merkittävin kaikista syksyn tapahtumista oli vaali-ilta. Loistavasti hommat hoitaneen hallituksen tilalle valittiin uusi hallitus, johon tulin valituksi, ja pääsin webmasteriksi hoitelemaan tietoteknistä ja graafista puolta. Muutama saattaa miettiä mitä se jätkä siellä duunailee, kun ei vielä ole niitä uusia nettisivuja näkynyt, mutta voin luvata että tulossa ovat!
Vuosi vaihtui ja kevätlukukausi on mennyt todella nopeasti nyt kun pysähtyy miettimään, mutta sinä aikana on ehtinyt tapahtumaan todella paljon kaikkea. SEFE-päivät ja hallitussitsit, Kylteripäivät, Turun NESU-sitsit, Pikkulaskiainen, Homeless vol.2-sitsit sekä monet muut tapahtumat ovat varmistaneet sen, että takana on aivan uskomaton kevät, eikä tekemisestä todellakaan ole ollut puutetta. Pääsin myös käymään elämäni ensimmäisillä vuosijuhlilla Tampereella, ja pakko sanoa, että on ne boomarit vain sellasia rottia kun pystyivät järjestämään todella huimat 45. vuosijuhlat!
Edessä on vielä PorKyn juhlaviikko ja 10. vuosijuhlat sekä minulle ensimmäinen akateeminen wappu ennen kuin lukuvuosi on paketissa. Odotan varsinkin muutaman viikon päässä olevia 10. vuosijuhlia, sillä tiedän jo nyt että ne tulevat olemaan, no, vähintäänkin legendaariset!

Kaiken kaikkiaan kun katsoo koko lukuvuotta taaksepäin, niin se on ollut täysin huikea. Vaikka tapahtumia ja bileitä on ollut tajuttomia määriä ja ne ovat olleet jokainen täyttä rautaa, niin ne eivät olisi olleet juuri mitään ilman ainutlaatuista PorKy-henkeä ja kaikkia opiskelukavereita joihin on tutustunut lukuvuoden aikana, ja joiden kanssa on tullut tehtyä fiksuja ja välillä ei-niin-fiksuja juttuja, mutta niistä jokainen on ollut sen arvoinen. Oma näkemykseni mitä voin sanoa PorKystä on se, että PorKy antaa kaiken 100-kertaisesti takaisin kunhan vain heittäytyy täysillä mukaan. Päätän blogitekstini mielestäni PorKya erinomaisesti kuvaavaan lainaukseen: ”There are no strangers here; Only friends you haven’t yet met.”

Over and out,
Joona