torstai 28. heinäkuuta 2016

Kandiuudistus Olan sanoin

Kesäterveiset opintotoimistolta!

Osa teistä on saattanut vahingossa vilkaista utu-mailiaan kesän aikana, ja huomannut viestin jostain tulevista tutkintorakenteen uudistuksista. Osa taas on koko asiasta autuaan tietämätön, mikä sekin on tähän vuodenaikaan ja näillä auringonpaisteilla ihan täysin sallittua. Ajattelin kuitenkin avata uudistusta ja sen taustoja hieman selkokielellä, kannattaa kuitenkin viimeistään syksyn kurssivalintoja suunnitellessa lukea tarkkaan läpi kaikki viralliset dokumentit aiheesta.

Turun kauppakorkeakoulu hakee kansainvälistä AACSB-akkreditointia, joka suomeksi sanottuna tarkoittaa jotakuinkin sitä, että me tarjoamme laadukasta koulutusta ihan virallisesti ja kansainvälisesti määritellyllä tasolla. Akkreditoinnin saamiseksi vaaditaan valtavasti työtä, ja arvioinnissa käydään läpi käytännössä kaikki yksikön toiminnot. Yhtenä osana tätä projektia on tutkintorakenteiden uudistus loogisiksi kokonaisuuksiksi, ja tämän ensimmäinen vaihe eli kandiohjelmauudistus tulee voimaan syksyllä 2016. Turun kauppakorkeakoulussa tulee olemaan 5 kandiohjelmaa, joista Porin yksikön Liiketoimintaosaamisen kandidaatinohjelma on yksi.

Porin yksikön ohjelma on yhdessä elinkeinoelämän toimijoiden kanssa suunniteltu, ja yrittää vastata mahdollisimman hyvin työelämän tarpeisiin. Kaikki syksyllä aloittavat tulevat opiskelemaan markkinoinnista, johtamisesta ja laskentatoimesta kustakin pääaineen valitsemat 2 kurssia, jotka ovat sisällöllisesti sellaiset, että kaikkien valmistuneiden kauppatieteiden kandidaattien pitäisi ne asiat osata:
PLR3/PJO34/PMA34 Liiketoimintaa tukeva laskentatoimi, 6 op
PLR4/PJO35/PMA35 Yritysrahoitus, 4 op
PJO1/PLR36/PMA36 Human Resource Management, 5 op
PJO21/PLR37/PMA37 Organizational Behaviour and Leadership, 5 op
PMA41/PLR38/PJO38 International Business,5 op
PMA28/PLR39/PJO39 Kuluttajan ja organisaation ostokäyttäytyminen, 5 op

Kaikille yhteisistä opinnoista poistuu osa kursseista, mutta tämä paketti tulee kaikille käytäväksi. Tässä vaiheessa osa esimerkiksi PLR3 läpäisseistä varmaan nauraa vahingoniloisesti läpäistyään kurssin joka tulee kaikille pakolliseksi syksystä alkaen, ja osa markkinoinnin ja johtamisen opiskelijoista huokaa helpotuksesta, että ovat ehtineet aloittamaan opintonsa jo ennen tätä syksyä.

Tämä tulee joka tapauksessa olemaan syksyllä aloittavien tutkintorakenne, mikä mielestäni uudistuksena on erittäin hyvä. Porin yksiköstä valmistuva kauppatieteiden kandidaatti tulee olemaan moniosaaja, jonka erikoistumisesta suurin osa tulee vasta vähän myöhemmässä vaiheessa opintoja. Harva kuitenkaan tietää ihan tarkkaan mitä tulee työelämässään tekemään, joten laajasta osaamisesta liiketoiminnan eri osa-alueille ei varmasti ole kuin pelkkää hyötyä.

Älkää pelästykö syksyn puput, teitä ei ehkä tulla päästämään helpolla, mutta saatte varmasti todella monipuolisen ja laadukkaan kanditutkinnon! Kaikki tulette varmasti selviämään hyvin kandiohjelmasta ja valmistumaan tyytyväisiksi kandeiksi aikanaan ;)

Vanhoihin opiskelijoihin kandiuudistus tulee myös vaikuttamaan jonkin verran, joten koitan vastata useimmiten kysyttyihin kysymyksiin jotenkin FAQ-muotoisesti tässä.

K: Mitä ku mult puuttuu PTKMY2 ja sitä ei oo tarjolla nii tartteeks se jotenki käydä?
V: Ei tarvii, eikä tarvii myöskään PYLY, PLRY1.3, PJOY3, PMAY1C, PYJY2 tai PYRY9 kursseja. Eli jos näistä joku on jäänyt syystä tai toisesta suorittamatta, niin ei haittaa. Kaikille yhteisiä opintoja vanhoilla tulee olla 50 op, eli myös noita edellä mainittuja saa siihen sisällyttää. Vanhoissa vaatimuksissa olleet kurssit pitää edelleen käydä, jos ne ovat vielä tarjolla. Jos 50 op ei meinaa tulla siltikään täyteen, täytyy käydä ensisijaisesti TUTU1 Tulevaisuusajattelu ja skenaariot-kurssi vanhojen lisäksi.

K: Toi PJO3 Työhyvinvointi poistu nyt nii mitä mä käyn?
V: Käy mitä vaan johtamista sen sijaan. Nykyisen opinto-oppaan mukaiset pakolliset kurssit ovat vahvasti suositeltavia, joten niitä kannattaa käydä ensisijaisesti. Ainoa kriteeri on kuitenkin, että 60 op pääaineesta tulee täyteen. Sama pätee toki myös muihin pääaineisiin.

K: Mitä nyt ku mun sivuaine ei oo enää tarjonnassa mut se oli viel kesken?
V: Lukukaudet 2016-2017 ja 2017-2018 sinulla on aikaa tehdä sivuaineesi loppuun tarjolla olevista kursseista. Tässä auttavat esim. PYR14 Yrittäjyyden erikoiskurssit, 2–8 op ja kaikkien muidenkin sivuaineiden erikoiskurssit, joissa vastuuhenkilön kanssa sovitaan henkilökohtaisesti toteutustavasta. Mahdollista on suorittaa itsenäisesti esim. joku jo poistunut kurssi tai vastaava suoritus.

K: Tarviiks mun ny laittaa HOPS:iin toi TUTU ja Intergoiva projektityö?
V: Ei tartte ellet halua. Eikä useimmissa tapauksissa edes kannata, Intergroiva projektityö on ainakin lähinnä suunniteltu 2016 aloittaville ja kandiohjelmassa opiskeleville. TUTU:n voi ihan hyvin käydä kuka tahansa, ja sisällyttää vapaavalintaisiin opintoihin.

Lukekaa tää yhdenmukaistamisohje läpi vielä ja laittakaa mulle viestiä jos on jotain epäselvää (amjola@utu.fi) : https://intranet.utu.fi/fi/yksikot/tse/unit/pori/opiskelu/opinnot/Documents/yhdenmukaistamisohjeet%20intraan270616.pdf

Hyvää loppukesää ja nähdään elokuun loppupuolella viimeistään!
Aleksi