tiistai 28. lokakuuta 2014

Master of the web, internetmies

Hännänhuippuna tässä yli viikon kestäneessä blogikirjoitusten sarjassa on luvassa viimeisimmän pestin, eli webmasterin esittely. Lisäksi kerron roolistani Pointerin hallituksessa, joten varapuheenjohtajaehdokkaat huomio, tämä koskee teitäkin!

Noin vuosi sitten en ollut edes aikeissa lähteä hallitukseen, sillä en uskonut että minusta olisi siihen. Koin olevani ehkä hieman liian ujo, enkä uskonut että selviytyisin koulusta kaiken hallitustoiminnan ohella. Päätin kuitenkin astua ulos mukavuusalueeltani ja kokeilla jotakin uutta, ja yhtäkkiä istuinkin kahdessa hallituksessa. Niin kuin jokaisessa kirjoituksessa on taidettu tähän asti sanoa, niin on kulunut vuosi ollut minullekin elämäni paras. Lisäksi vuosi sitten en olisi voinut ajatellakaan, kuinka rakkaiksi molemmat yhdistykset lopulta tulisivat ja kuinka haikealta hallitusvuoden loppuminen tuntuisi.

Vepmasteria vähä punottaa Turun KY:n vujuilla
Lähdetään nyt kuitenkin liikkeelle pestien esittelyistä, alkean webmasterista. Webmasterin tehtävärooli voi vaihdella aina hallituksen vaihtuessa, sillä esimerkiksi verkkoviestintää voi hoitaa yhdessä tai ilman markkinointi- ja viestintävastaavaa. Se mikä kuitenkin vuodesta toiseen on pysynyt, on itse verkkosivujen sisällönhallintajärjestelmän sekä siihen liittyvien appsien hallinta ja ajantasaisuus, sekä itse verkkosivujen sisällön ajantasaisuus. Lisäksi eniten työtä aiheuttaa webropol-ilmoittautumisten tekeminen, ilmotilanteiden seuraaminen sekä niistä hallitukselle raportointi. Myös nettisivujen liitännäisten, kuten esimerkiksi tapahtumakalenterin päivitys ja kuukauden kysymyksen laatiminen ovat webmasterin vastuulla. Karkeasti sanoen siis kaikki mitä verkkosivuilla näkyy, on ainakin osaltaan webmasterin kättenjälkeä.

Tältä se näyttää, avioarkea Joomlan kanssa
Itselläni on aina ollut pieni kiinnostus tietokoneita kohtaan, mutta tämä homma ei vaadi tekijältään mitään superkoodarin kyvykkyyksiä. Itse asiassa koodata tai skriptata ei tarvitse osata lainkaan, sillä verkkosivujen hallinnointi tapahtuu Joomla-sisällönhallintajärjestelmän avulla. Sen käyttöön ei vaadita kuin hiirellä klikkailua, ja käyttö on sen verran loogista, ettei vaadi uudelta käyttäjältä kuin nopean perehdytyksen.


Seuraavaksi sitten roolistani sekä PorKyn että Pointerin hallituksissa. Perinteisestihän tämä on ollut varapuheenjohtajan tehtävä, sillä hänellä ei ole mitään muuta suurta yksittäistä roolia. Kun PorKy on valinnut varapuheenjohtajan, on tämä hakenut sitten Pointerin hallitukseen. Viime vuonna sattuikin käymään niin, että Pointerin vaalit olivat ennen PorKyn vaaleja, mikä esti tämänkaltaisen menettelyn. Olin itse kuitenkin Pointerin hallitukseen jo valittuna, mutta vaikuttaminen PorKyssäkin kiinnosti hyvin paljon, joten päädyin sitten tänä vuonna toimimaan PorKyn ja Pointerin välisenä linkkinä. Vaikka varapuheenjohtaja onkin molempiin hallituksiin nakitettu, ei se tarkoita, että se olisi ainoa pesti minkä nojalla voi molemmissa hallituksissa istua. Innostus ja halu kehittää molempien yhdistysten toimintaa on tärkeintä :)

UCPorin kevään päättärit ja vanha kunnon auditorio
Pointer on rooliltaan hieman erilainen PorKyyn verrattuna minkä takia toimiminen hallituksissakin on erilaista. Vaikka PorKyn tärkein tehtävä onkin jäsenistön edunvalvonta, on hallitustoiminnassa näkyvämmässä roolissa erilaisten tapahtumien järjestäminen. Pointerissa edunvalvonta on paljon selvemmin esillä. Edunvalvontaa toteutetaan koko yliopistokeskuksen opiskelijoiden etua silmällä pitäen, minkä takia Pointer on esimerkiksi PorKyä enemmän yhteydessä Porin kaupunkiin, Opiskelijatalo Saikkuun, yliopistokeskukseen sekä emoyliopistojen ylioppilaskuntiin. Hallitusten välisenä linkkinä pidin molemmat hallitukset tietoisina molempien yhdistysten tapahtumista ja kuulumisista. Lisäksi PorKyn hallituksen kokouksissa tuon Pointerin äänen kuuluviin ja päinvastoin.

Joensuun sotasaalis sillikseltä feat. Finanssi ry
No mitä kuluneesta vuodesta sitten jäi käteen? Toimimalla kahdessa eri hallituksessa olen oppinut tehokasta ajankäytön hallintaa, oppinut tuntemaan valtavasti erilaisia sidosryhmiä, päässyt oikeasti vaikuttamaan opiskelijoille merkittäviin asioihin sekä tutustunut mielettömään määrään muita kyltereitä ja tulevaisuuden vaikuttajia. Vaikka epäröisitte omaa osaamistanne ja osallistumistanne, tulkaa ihmeessä edes kuuntelemaan hallitusinfoon lisää, mitä hallitustoiminta ja pestit pitävät sisällään. Se saattaa olla elämänne parhaita yksittäisiä päätöksiä, mitä teette. Ainakin sieltä saa pientä purtavaa, jos ei mitään muuta jää käteen.


Lämpöisin terveisin,

Teidän Retunne

maanantai 27. lokakuuta 2014

Mitä, missä ja milloin? Markkinointi- ja viestintävastaa esittäytyy.

Seuraavaksi sanaista arkkuaan teille rakkaille porkyläisille raoittaa viikottain sähköpostispammiäkin harrastava Nico. Nyt on luvassa niin faktoja markkinointi- ja viestintävastaavana toimimisesta kuin tarinoita opiskelijaelämästä yleensäkin. Aikani PorKyssä on ollut huikea ja postauksen lopuksi on aivan pakko fiilistellä kulunutta aikaa, mutta mennään nyt kuitenkin ensin asiaan.

Papukaija on joka Silliksen hitti, Kuopio 2013
Markkinointi- ja viestintävastaava on vastuussa PorKyn sisäisestä- ja ulkoisesta viestinnästä. Käytännössä laajalta kuulostava työnkuva pilkkoutuu kuitenkin pienemmiksi osiksi eikä loppupeleissä pestin hoitaminen vaadi ylitsepääsemättömästi aikaa koulun ohella. Hallitus toimii yhteen hiileen puhaltavana tiiminä, mikä näkyy myös tässäkin sektorissa; vastuualueita on jaettu niin viestinnän kuin pupuoppaankin laatimisen osalta; päävastuu tuon pitkäkorvien raamattunakin toimivan lehtisen laatimisesta kuuluu kuitenkin tähän pestiin. Markkinointi- ja viestintävastaava, tai tuttavallisemmin MaVi, tekee tiivistä yhteistyötä PorKyn Webmasterin kanssa, jotta eri viestintäväylät aina virallisista nettisivuista, viikkotiedotteeseen ja Soman tanssilattialla klo 4 tapahtuvaan face-to-face viestintään tulevat hoidetuksi. Okei, viimeisintä asiaa hoitaa moni muukin hallituslainen, mut hei - me ollaan tiimi!

Mitä se viestintä sitten käytännössä on? Viikottain sähköpostiisi tipahtava PorKyn viikkotiedote on joka viikko alusta uusiksi alkava projekti. Se tulee julkaista joka viikon maanantaina, jotta porkyläiset saavat tuoretta tietoa ajankohtaisista uutisista ja tapahtumista. Tiedotteen tekeminen tapahtuu APSIS PRO ohjelman avulla, mikä on vaativasta nimestään huolimatta varsin helppokäyttöinen ohjelma - ei tarvitse olla nörtti tehdäkseen upeaa jälkeä! Viikkotiedotteen tekeminen muistuttaa enemmän tetriksen pelaamista, jolloin  kuva- ja tekstielementtien avulla pyritään luomaan tasapainoinen kokonaisuus. Viikkotiedotteen ohella muut jatkuvat työt ovat uutisten kirjoittaminen tai lisääminen nettisivuille sekä vaikuttaminen sosiaalisessa mediassa.

Blogibannerin tekoa Photoshopilla 2014 alkuvuodelta.
Jos koet olevasi luova yksilö, suoranainen taitelijasielu, kannattaa sinun hakea MaViksi! Pääset pestissä toteuttamaan itseäsi tekemällä niin käytävillä näkyviä julisteita kuin nettisivuilla pyöriviä bannereitakin; haalarimerkkejä unohtamatta. Vastaavasti, jos aikaisempaa kokemusta alalta ei löydy, ei sekään ole este, koska tekemällä oppii. Omat taitoni eivät olisi kolme vuotta sitten riittäneet tikku-ukon piirtämiseen paintilla, mutta nykyään ainoat rajat asettaa oma mielikuvitus (tai hyvä maku, mutta ei se PorkkySEX merkki niin paha ollut).

Paljon on jo nyt sanottu, mutta jottei asiapitoinen teksti venyisi liian pitkäksi tulee tiivistää: Hae hallitukseen; se on opiskeluaikasi yksittäinen paras teko, jota et varmasti tule katumaan; luvassa on aivan upea seikkailu!

Yli 300 haalarimerkkiä, 50 sitsit ja jonoon laitettuna 8 toimijavuotta (3,5 vuoden ajanjaksolla) myöhemmin on vaikea kuvailla kokemaani lyhyesti; tarinoita riittäisi vaikka kirjaksi. Kyseisenä ajanjaksona on tullut kierrettyä kaikki kylterikaupungit läpi joko sitsien tai vuosijuhlien merkeissä. Olen ollut mukana vaikuttamassa niin  PorKyn toimijaryhmässä sekä hallituksessa kuin NESU:n mukaansatempaavassa maailmassakin. Onpa jalat lopulta johtaneet TYYn edustajistoonkin. Yhteistä kaikissa valinnoissa jälkikäteen on se, että voin sanoa olevani onnellinen niistä. Järjestötoiminta on ollut iso osa arkeani jo muutaman vuoden ajan ja on kiistatta suurin syy siihen, miksi juuri opiskelijaelämä on ollut toistaiseksi elämäni parasta aikaa. Tämän kappaleen alussa mainitut luvut alkavat kuitenkin hiljalleen vihjata, että ehkä allekirjoittaneen olisi aika siirtyä eläkkeelle ja antaa tilaa nuoremmille.

Haluankin nyt lopuksi kannustaa juuri sinua lähtemään mukaan toimintaan. Tulet varmasti oppimaan paljon hyödyllisiä kykyjä ja taitoja sekä verkostoitumaan kymmeniin ellei jopa satoihin hienoihin ihmisiin ympäri Suomea. Toki vastuu tuo mukanaan myös velvollisuuksia, mutta illalla nukkumaan mennessä voit kyllä hymyillä - on nää vaan hienoja hommia!

-Nico C:llä, koska Koolla ei ole väliä

Ps. Neljät sitsit neljässä päivässä on hieno kokemus, jota voin lämpimästi suositella jokaiselle. Kokemuksen jälkeen voi sitten tehdä lähempää tuttavuutta lemmikkiliskojen kanssa.





SoPosti

Viime syksynä tein yhden elämäni parhaimmista päätöksistä hakiessani hallitukseen. Nyt on mun vuoro kertoa, mitä sosiaalipoliittisen ja kulttuurivastaan eli sopon pesti ja hallitusvuosi ylipäätään on pitänyt sisällään.


 
Lähtökohtaisesti sopo huolehtii jäsenten hyvinvoinnista, mikä on koko tehtävän ydin. Käytännössä PorKyssä tämä tarkoittaa alkoholittomien tapahtumien järjestämistä. Näkyvimpänä viikoittaisena vastuualueena ovat keskiviikon kahvihetket, joissa jäsenistölle tarjoillaan kahvia ja usein pientä makeaa. Kahvin keittäminen ja perkolaattorin kanssa säätäminen on siis tullut tutuksi viimeisen vuoden aikana.
Sopon pesti hallituksessa on melko uusi ja siinä suhteessa helposti muokattavissa. Uudella sopolla onkin hyvä mahdollisuus tehdä pestistä juuri oman näköisensä ja kehittää PorKyn toimintaa haluamaansa suuntaan. Esimerkiksi tänä vuonna uusi juttu oli yhteinen peli-ilta helmikuussa ja maaliskuussa taas päästiin nauttimaan loistavasta teatterikulttuurista, kun TuKy-Speksin kiertue saapui ensimmäistä kertaa Poriin. Huhtikuussa ajatukset ja panostus oli luonnollisesti vuosijuhlaviikon ohjelmassa ja kevään päätteeksi hankittiin Green Cardit Kalafornian golfkentällä. Leffailtoja, hampparibuffetteja ja muita rentoja yhteisiä illanviettoja voisi olla enemmänkin ja niitä uusi sopo pääsee ideoimaan ja toteuttamaan. Näiden lisäksi sopo edustaa PorKyä yliopistokeskuksen hyvinvointityöryhmässä eli Hyrrässä. 
 

Hallitustyöskentely on kuitenkin paljon muutakin kuin vain oman pestin asioiden hoitamista. Viikoittaisissa kokouksissa PorKyn asioista päätetään yhdessä ja parasta on ollut huomata, kuinka toimintaan pääsee oikeasti itse vaikuttamaan. Aina on varaa parantaa ja aina löytyy kehitettävää, mikä tekee hommasta mielenkiintoisen.
Kokoustamisen ja PorKyn virallisten asioiden hoitamisen lisäksi hallitusvuoteen kuuluu olennaisesti tietysti myös muu hauska edustaminen ja oheistoiminta, kuten yhteistyöillalliset tai vaikkapa kesämöksäily hallituksen kesken. Hallitusvuoden alussa kaikki kylterihallitukset pääsevät SEFE-päiville tapaamaan toisensa, osallistumaan muun muassa hauskoihin work-shopeihin ja viettämään iltaa loistavassa porukassa. Omaan hallitusvuoteeni mahtuu lisäksi muun muassa neljät ulkkisvujut, joissa verkostoituminen ja virkistäytyminen ovat parhaimmillaan.
 

Vuosi on kulunut uskomattoman nopeasti ja tuntuu ihmeellisen haikealta kohdata se tosiasia, että meidän on pian aika siirtyä sivuun uuden hallituksen tieltä. Reilun kolmen viikon päästä on vaalit, joissa jäsenistö äänestämällä valitsee parhaan kokoonpanon ensi vuoden hallitukseen. Tammikuussa kirjoitetussa blogin esittelytekstissä nostin esille sen, että opiskeluvuodet ovat elämän parasta aikaa. Hallituksessa pääset kokemaan sen moninkertaisena. Muiden hallituslaisten tavoin voin taata ja vakuuttaa, että tätä ainutlaatuista mahdollisuutta et halua missata! Nähdään vaaleissa!

- Heidi
 

Testamentti Porkyn jäsenistölle

Aivan aluksi haluan pahoitella, että tekstini ilmestyy päivän ja noin kymmenen minuuttia myöhässä. Olimme koko hallituspoppoon kanssa juhlistamassa 64-vuotiasta Tukya, ja juhlatunnelman keskellä jäi sitten eilen oma kirjoitukseni kirjoittamatta.



 En olisi koskaan uskonut, että päätyisin näihin hommiin. Muistan elävästi noin vuosi ja kaksi kuukautta sitten kertoneeni avoimesti, että käyn näissä bileissä tämän ensimmäisen viikon, hommaan perusporukan ja keskitän muun ajan opiskeluun. Noh kaksi kuukautta tämän jälkeen olin sitten hallituksessa ja aktiivitoiminnassa niin keskeisesti mukana kun olla ja voi.  En ollut aivan varma mihin olin lähtenyt mukaan, mutta nyt mulla on jo jonkin näköinen kuva siitä.


Olen siis toiminut koulutuspoliittisena vastaavana sekä kv-linkkinä kuluneen vuoden. Nimensä mukaisesti kopo vastaa koulutukseen liittyvistä asioista, joka käytännössä katsoen tarkoittaa, että olen opiskelijoiden ja opettajien linkki. Jos joku asia on opinnoissa pielessä, niin minuun ollaan yhteydessä ja vien asian eteenpäin. Kannanottoni laskiksen tuplatenttikieltoa vastaan oli yksi esimerkki, jolla pääsin vaikuttamaan meidän kaikkien opiskeluumme. Kopon pesti onkin saanut minut näkemään asiat täysin eri perspektiivistä ja kurssivalikoimalle ja sisällölle on tullut myös aivan uudenlainen merkitys, kun olen saanut opettajilta itse kuulla miksi jokin kurssi käydään ja minkälaiset kokonaisuudet ovat tavoiteltavia. En ymmärtäisi koko koulutuksen sisältöä lähimaillekaan yhtä hyvin, ellen olisi toiminut kopona tätä vuotta.





Tietysti olen osallistunut myös kaikkeen pestiini kuulumattomaan toimintaan. Olen kokouksissa jakanut ajatuksiani niin tapahtumiin, pitkän aikavälin tavoitteisiin kuin myös näkyvyyden kasvattamiseen liittyen. Tietotason kasvaminen ja oman ajattelun laajentuminen järjestötoimintaan liittyen onkin ollut loistava oppimiskokemus, jonka tulen käyttämään jatkossa hyödyksi.

Kokemusrikkautta suurempaa hyötyä on tosin vaikea kuvitella, ja kokemusrikkaus onkin ehdottomasti suurin asia, jonka olen Porkyn hallituksessa toimimisesta saanut. Reissu on ollut onnistunut ja todella hauska.

Vielä kerran korviini kantautuu tuon ainejärjestön hallituksen mystinen kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja tyytyväisenä vaellan sinne nyt myötätuulessa viimeisiä kertoja takaisin, polvistun ja toivotan uudelle hallitukselle onnea ja menestystä.


-Ossi




perjantai 24. lokakuuta 2014

"PorKy olet kaunein"

"PorKy olet kaunein
Jos sinut saisin näkisin taivaan
Ihana PorKy

PorKy olet parhain
Sua kaipaan, astu laivaan
Ihana PorKy"

Kovaa ja korkealta raikasi "Porky olet kaunein" hallituksemme laulamana Sefen koulutuspäivän iltajuhlassa vuoden alussa. PorKyn mahtava esitys teki unohtumattoman vaikutuksen myös talent-kisan tuomareihin ja hallituksemme nousi kisan voittajaksi nostattaen luonnollisesti myös huikeaa fiilistä hallituksessamme. Sefen järjestämä koulutuspäivä Helsingissä oli kuin virallinen hallituskauden käynnistyminen. Koulutusten ja esittelyiden lisäksi tapahtuma oli ensimmäinen kerta, kun kaikki vuoden 2014 "uunituoreet" kylterihallitukset tapasivat toinen toisensa.

Palataan ajassa pari kuukautta taakse päin hallitusvaaleihin. Menneen syksyn olin toiminut tutorina ja vuoden verran olin pyörinyt biletiimissäkin.  Hallitustyöskentely oli aina kiinnostanut ja oli tavallaan myös luonnollinen ajatus muun aktiivitoiminnan jatkeeksi. Lopulta virallisen hakuajan viimeisenä päivänä keräsin rohkeuteni ja hain tapahtumavastaavan paikkaa. Pesti oli helppo valita, olinhan järjestänyt tapahtumia aiemmin ja ajatus laajemmasta päätösvallasta ja vastuusta himotti. Ehkä kaikkein suurin kynnys oli itsensä asettaminen "näytille, esille, arvosteltavaksi julkisesti". Vaali-iltana luulin pyörtyväni kovan jännityksen takia, mutta hetkeäkään en ole katunut.

Tapahtumavastaavan tehtävässä nimen mukaisesti olen ollut päävastuussa suurimmassa osassa PorKyn tapahtumista kuluneen vuoden aikana. Karkeana linjavetona tapahtumien vastuusta sopon kanssa on, että tapahtuma vastaava hoitaa alkoholillisten iltatapahtumien (esim. bileiden, sitsien) hoitamisen ja sopo järjestää alkoholittomia illanviettoja ja kulttuuritapahtumia (esim. lautapeli-iltoja.).

PorKyn tapahtumavastaava on päävastuussa:
- ystävänpäiväbileistä
- Schools out for summer -kesänpäättäjäisistä
- Pozzeista (eli Pori Jazz sitseistä)
- harkkasitseistä
- Yrjönkadun Approsta
- ja pikkujoulusitseistä

Tapahtumien järjestämisen lisäksi tapahtumavastaavan tärkeä tehtävä on koordinoida PorKyn biletiimin toimintaa ja olla apuna heidän järjestämissään tapahtumissa (silliksellä, NESU-sitseillä ja PorKy-Galassa). Biletiimin kanssa työskentely on tiedon välittämistä, auttamista, ohjaamista, edistymisen seuraamista (ts. enemmän tai vähemmän "takapuoleen potkimista"),...

Rakettitiedettä? Ei ole! Yksinkertaisuudessa tapahtumat suunnitellaan saman kaavan mukaisesti aloittaen teeman ja fbtapahtuman luomisesta itse tapahtumapäivän käytännön asioiden hoitamiseen. Tapahtumien järjestämisessä suurena apuna on ollut "testamentti", joka siirtyy myös seuraavalle tapahtumavastaavalle sisältäen yksityiskohtaiset ohjeet ja muistilistat. Voin jo valmiiksi luvata laittavani kaiken tietotaitoni tämän teoksen kirjoittamiseen :)

Tapahtumien erilaiset luonteet ja järjestelyjen monipuolisuus ovat tapahtumavastaavan parasta antia. Tapahtumien pääsee yhdistämään ja oppimaan monia eri taitoja: markkinointia tapahtumien hypetyksessä, kirjanpitoa budjetteja tehdessä, yritysyhteistyötä erilaisia sopimuksia luodessa, koordinointia ja pienimuotoisesti esimiestaitoja biletiimin toimintaa ohjatessa, tiimityöskentelyä hallituksessa työskennellessä ... Oppimisen näkökulmia löytyy monia ja uskon niistä olevan paljon hyötyä myös tulevissa haasteissa niin opiskeluissa kuin työelämässäkin. Monipuolisuuden lisäksi olen erityisesti nauttinut siitä, että projektiluotoisen työn tuloksen näkee omin silmin. Onnistuneessa tapahtumassa työ saa parhaan palkkionsa, kun kova työ konkretisoituu tapahtumaksi ja osallistujat viihtyvät. Parhaassa tapauksessa korviini kuuluu jälkikäteen mitä hauskempia ja vauhdikkaampia selostuksia illan tapahtumista.

Saappaisiini lähtemistä ei siis tarvitse pelätä! Materiaalin, muun hallituksen ja vanhojen tapahtumaselostusten avulla tehtävästä selviää kuka tahansa! Ensi vuonna tehtäväjako menee myös osittain uusiksi, sillä NESU-asioita hoitamaan haetaan oma NESU-vastaava ja yrityssuhde vastaava tulee ottamaan suurempaa roolia esim. Yrjönkadun Appro -yhteistyöravintoloiden hankkimisessa.

Lopussa haluan antaa erityskiitoksen ihanalle kämppäkaverilleni, ystävälleni ja PorKyn sopolle Heidille, joka on ollut suurena tukena, turvana ja apuna vuoden aikana! Kimppa-asumisen johdosta PorKyn asioita on pohdittu ja ideoitu Eteläkauppatorilla enemmän kuin kukaan osaa koskaan uskoa!


Tulkaa kysymään lisää minulta ja olkaa rohkeita - hallitusvuosi ei jätä ketään kylmäksi! Suosittelen!

viikonlopun viettoon ja TuKyn vujuille, Laura :)

torstai 23. lokakuuta 2014

Yrppä täs terve!

Ysvi, Yrppä tai jopa "Money maker", kuten joku tuossa taannoin itsensä tituleerasi. Onhan näitä nimiä, niin kuin rakkaalla lapsella nyt aina, mutta mitäs se yrityssuhdevastaava sitten oikeasti tekee?

No se solmii niitä kuuluisia suhteita tietysti. Mutta ennen kaikkea, pitää kynsin ja hampain kiinni vanhoista. Kuten jo varmasti tiedättekin, meillä on tällä hetkellä muutama kullanarvoinen yhteistyökumppani, joiden kanssa toimintaa pyritään jatkuvasti kehittämään molempien osapuolten mieltymysten pohjalta. Hyviä suhteita pidetään siis yllä ja toimintaperiaatteena on aina jäsenistön hyöty!

Ai mitä? Mitä ne hyödyt on vai?

Yrityssuhdetoiminta näkyy ensinnäkin pikkuriikkisissä eduissa esimerkiksi alennuksissa Karhuravintoloissa, arkea piristävissä aamubrunsseissa sekä vaikka aloitusviikon pupukasseissa. Kuitenkin isossa sopassa tässä kaikessa on kyse rahasta, Yritysten kanssa solmittavista rahanarvoisista sopimuksista. Ysvin kevät alkaa varainhankinnasta; vuosijuhlien sponsoreiden keräämisestä. Älä hätäänny, näissä hommissa ei välttämättä tarvitse olla synnynnäinen pölynimurikauppias, vaikka myyntityöstä periaatteessa onkin kyse. Oman panoksen ohella tärkeä osa tässäkin projektissa on niin muun hallituksen, kuin jäsenistönkin aktivointi. Haalaritiiminkin toimintaa on saanut tässä syksyllä ilolla seurata sivusta kun sopimusta syntyy tasaiseen tahtiin (hatunnosto).

Ylipäätään kaikessa hallitukseen liittyvässä toiminnassa on kertakaikkisen hienoa se, miten omia ideoitaan pääsee toteuttamaan ja kuinka se sitten palkitseekaan kun joku todella toimii. Tämänhetkisten yhteistyökumppaneiden kanssa toimimisessa siisteintä on ollut se, kuinka mielellään uusia ideoita otetaan vastaan ja yritetään parhaimman mukaan toteuttaa.

 Yrityssuhteiden sekä kumppaneiden näkyvyyden hoitaminen on siis keskeinen osa tätä hallituspestiä ja voimakkain rutistus kulminoituu vuosijuhliin. Kuitenkin kokemuksia, muistoja ja elämyksiä riittää koko hallitusvuoden ajalta ja on helppo sanoa tämän olleen tähän asti opiskelijaelämäni parasta aikaa!  Ulkkarivujut antaaneet paitsi unohtumattomia muistoja, myös lukuisia kavereita ympäri Suomen. Oma hallitusporukka on kuluneen vuoden aikana muotoutunut uusioperheeksi, joka tuntuu jopa haikealta jättää taakseen (kyynel). Kaikki tämä on loppujen lopuksi antanut enemmän kuin ottanut sekä opettanut niin paljon sellaista, jota ei koulunpenkiltä opi.

Nuff said, ei ole olemassa tekosyitä jättää tätä mahdollisuutta kokeilematta. Tämä on ainutkertaista, arvokasta ja  aivan törkeen hauskaa!

Thank you guys, it's been emotional.

-Ystävänne Ysvi

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Moneyman esittäytyy


Seuraavaksi olisi tarjolla tuhti kattaus erilaisista rahastonhoitajan tehtävistä ja vastuista, sekä omia mietteitä hallitustoiminnasta ja ylipäätään koko menneestä vuodesta.

Rahastonhoitajan pesti sopii jokaiselle kylterille ja etenkin laskentatoimen opiskelijoille. Vaikka kokemusta kirjanpidosta tai budjetoinnista ei olisi vielä kertynytkään, se ei ole este hakea rahastonhoitajan hommiin, sillä rutiineihin ja kirjanpitoon pääsee nopeasti kiinni: PorKyllä on käytössä Asteri kirjanpito-ohjelma, joka on karkeasti arvioituna helmitaulun seuraava kehitysaste, joten sen käytön oppii helposti. Ainoat ominaisuudet joita rahastonhoitajalla olisi hyvä olla, ovat huolellisuus ja tarkkuus, sillä maksuvelvoitteet on hoidettava ajallaan ja säännöistä on pidettävä kiinni.

Kuittisulkeiset + kirjanpito
Niin kuin arvata saattaa, rahastonhoitajalle kuuluu lähes poikkeuksetta kaikki yhdistyksen rahapuoleen liittyvät tehtävät. Lähdetään liikkeelle vaikka aivan viikoittaisista tehtävistä, eli laskujen maksamisesta ja laskutuksesta sekä tapahtumien osallistumismaksujen seurannasta. Kuukausitasolla rahastonhoitaja pyörittää kuittisulkeisia, pitää kirjanpidon ajan tasalla ja seuraa talousarviota, jotta budjettitoteuma pysyy määrättyjen raamien sisällä. Kuukausittaisiin tehtäviin sisältyy myös sijoitusten seuranta ja tarvittaessa uusien sijoitusten tekeminen: kaikille PorKyn jäsenille tärähtikin tänään sähköpostiin kutsu ylimääräiseen jäsenistön kokoukseen, jossa mm. meikäläinen on äänessä parissa esityslistan kohdassa liittyen sijoituksiin ja budjettiin, kannattaa ilmestyä paikalle, niin näet miten yhdistyksen päätöksenteko toimii!

Näiden ympärivuotisten tehtävien lisäksi rahastonhoitaja esittelee hallitukselle elokuussa välitilinpäätöksen pääpiirteittäin, tekee loppuvuoden aikana seuraavan vuoden talousarvion ja laatii vuoden vaihteen jälkeen tilinpäätöksen. Saattaa vaikuttaa isolta työmäärältä, mutta kun tehtäviä hoitaa vähitellen ja järjestelmällisesti päiväjärjestyksestä pois, niin valtaosa tulee tehtyä normaalin päivärytmin ohessa. Kesällä saattaa muutama lasku tulla maksettavaksi, mutta huhtikuun jälkeen pystyy ottamaan chillimmin aina aloitusviikkoon asti omien hommien osalta. Pääsääntöisesti pieniä ja suurempia hommia tulee tasaisella syötöllä eteen läpi vuoden, poikkeuksena Appro ja vujut, jotka työllistävät tavallista enemmän.

Kohta tulee kaksi vuotta täyteen siitä, kun lähdin ensi kerran mukaan PorKyn hallitustoimintaan. Teemuselännemäisesti olen päätynyt jälleen siihen pisteeseen, jatkaako vielä yhden vuoden. Vaikka innostusta hommiin vielä löytyisi, on edessä uusi vuosi ja uudet kujeet, joten ensi kuun vaali-illassa rahakirstun avain siirtyy seuraavalle rahurille.
Olen oppinut paljon näinä kahtena vuotena ajanhallintaa, erilaisten järjestelmien käyttöä, tiimityötaitoja ja vaikka mitä muuta. Hallitushommien kautta pääsee osallistumaan erilaisiin tapahtumiin, mm. Sefe-päiville (sanoiko joku hallitussitsit?), sekä kiertämään ulkopaikkakuntien vujuja, nimimerkillä ensi viikonlopun TuKYn vujuja odotellessa. Kuitenkin ehdottomasti parasta koko vuodessa on oma hallitusjengi, jonka oppii tuntemaan vuoden aikana, ja joiden kanssa on saanut järjestää yhdessä mahtavia tapahtumia.

Hallitushommat ovat siis tuoneet kaiken kaikkiaan mielettömästi lisää opiskelun ja PorKyn omien tapahtumien ohelle, ja vaikka et hakisi rahastonhoitajaksi, niin hyödynnä ensi kuussa tilaisuus hakea mukaan hallitukseen!

--Joona