perjantai 24. toukokuuta 2013

Jotain uutta, jotain vanhaa


#vanhaa

Ensimmäiseksi lienee syytä esittäytyä kaikille tutuille ja myös tuntemattomille uuden hallituspestin suojista. Näppäimistön takaa löytyy tällä kertaa tulevan puolivuotisen uusi markkinointi- ja viestintävastaava Jarkko, jonka osa muistanee PorKyn viime vuoden yrityssuhdekaverina. Ai että miksi ja mitä varten täällä taas? No tietysti siitä syystä, että tällaisesta ainutlaatuisesta tilaisuudesta kieltäytyminen olisi suorastaan tyhmää. Kevään kiireet on selvitetty, oma kandi kansitettu ja nautittu puoli vuotta PorKyn mahtavasta yhteishengestä ”tiskin toiselta puolen”, joten nyt on aika maksaa kaikki kevään mahtavat kokemukset takaisin ainejärjestöllemme ottamalla vastuuta PorKyn markkinoinnista ja viestinnästä.

Nakkikone, orjatyö, halpatyövoima, paskaduuni, hallitusnakki jne jne. Nimityksiä hallituksessa työskentelylle lienee enemmän kuin siitä puhuvia ja itse asiassa jokaisen hallituksen ulkopuolelta toimintaa tarkastelevan mielikuva tuntuu olevan enemmän tai vähemmän negatiivinen. Negatiivisen asenteen vaikutukset saattavat tosin olla suuremmat kuin yksittäinen kylteri ajattelee. Vaikka hallitustoiminta ja yhteisten asioiden parissa toimiminen ei itseään kiinnostaisi, saattaa siitä negatiiviseen sävyyn puhuminen nostaa aktiivisten ja ennen kaikkea aikaansaavien ihmisten rimaa ottaa osaa yhteisen hyvän rakentamiseen, mikä on pois myös itseltäsi. Tulevien sitsien tai vuosijuhlien järjestäjä saattaa istua juuri sinua vastapäätä Sofiassa, vaikka hän ei olisi siitä sinulle ikinä maininnutkaan. Vasemmalla puolella istuva ystäväsi voi olla taas kiinnostunut yhteisestä koulutuspolitiikasta, jolla on vaikutus myös sinun opintoihisi.

Ennen uuden markkinointi- ja viestintävastaavan valintaa minulla oli etulyöntiasema muihin nähden sillä tiesin tulevan syksyn hallituspestin olevan viime vuoden kokemuksella mahtava tilaisuus sille, joka tehtävään tultaisiin valitsemaan. Tällaisten asioiden kautta toivon, että myös jatkossa PorKyn asioita saadaan viemään eteenpäin juuri sellaisia henkilöitä, joilla on kiinnostusta vaikuttaa asioihin ja saada aikaan muutosta notkeassa ja ketterässä yksikössämme Porissa.

#uutta

Markkinointi- ja viestintävastaavan rooli hallituksessa tuntuu vieläkin suurelta kokonaisuudelta, jonka paloihin pilkkominen kannattanee aloittaa sen jakamisesta ulkoisiin ja sisäisiin sidosryhmiin. Mitä me PorKyläiset haluamme olla tulevien työnantajiemme ja yhteistyökumppaneidemme silmissä? Millä tavoin PorKyn jäsenet saavat tietoa PorKyssä tapahtuvista asioista? Millainen on PorKyn brändi?

Edellä mainitut kysymykset ovat, jokainen vähintäänkin esseevastauksen ellei tutkielman arvoisia kysymyksiä, joten en pureudu niihin tässä blogissa sen enempää, mutta uuden pestini puolesta aion löytää niihin jokaiseen vastauksen.

Konkreettisena tavoitteenani on syksyn aikana luoda Poriin meidän PorKyläisten kesken aidosti toimiva Twitter-verkosto, jonka avulla pystymme vaihtamaan tietoa ja kokemuksia keskenämme, mutta jakamaan sitä myös muille kiinnostuneille opiskelijaveljillemme ympäri Suomea.

Luin taannoin Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijan Riku Mattilan kirjoituksen hashtagin anatomiasta, jossa käsiteltiin hienosti Twitterin ainutlaatuisuutta sosiaalisena mediana ja hashtagien mahdollisuuksista.

Risuaita eli hashtag (kavereiden kesken häsä) on tunniste, jonka avulla satunnainenkin Twitterin selailija voi syventyä haluamaansa aihealueeseen tai tapahtumaan ilman sen suurempaa vaivannäköä. Hashtagin ideana on sitoa mahdollisimman paljon samasta asiasta kiinnostuneita ihmisiä yhteen ja tarjota heille sosiaalinen akvaario ajatusten vaihtoon.

Hashtag ei sido mihinkään, eikä sen kaveri tarvitse olla. Esimerkiksi tietyn tapahtuman ympärille voi syntyä oma #hashtag, jonka ympärillä keskustelua käydään. Kyltereille tutuimpana sovelluksena on varmasti kylteripäivien viestiseinä, jonne poimittiin ihmisten ajatuksia ja kommentteja, jotka oli jaettu twitterissa hashtagillä #kypä.

Hashtageja syntyy koko ajan ja niitä voi luoda kuka tahansa. Esimerkiksi kun Helsingin Ylioppilaslehden toimittajat kakkasivat bussissa housuunsa, syntyi viikkoja vellonut #kakkagate. Porissa suosittuja hashtageja ovat olleet mm. vaali-illan #porky2013, Yrjönkadun Appron #appro, vuosijuhlien #vujut13 sekä tietysti #herrala, joiden ympärillä on käyty keskustelua tapahtuman osallistujien ja myös muiden sivusta seuranneiden kesken. Rajoja hashtagien luomiseen ei ole #kunhan #ei #tee #näin. Hyvä hashtag on osuva ja kuvaa tapahtumaa tai ajatusta yksilöllisesti, mutta napakasti.

Voit seurata edesottamuksiamme Twitterissä ja liittyä itse mukaan joukkoomme TÄSTÄ

Lue Mattilan alkuperäinen blogikirjoitus osoitteessa http://www.vapamedia.fi/blogi/hashtagin-anatomia/

Porin Kylterit twitterissä @PorinKylterit ja PorKyä koskevat twiitit löydät hashtagilla #porky.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013


KPV, Puheenjohtajatapaaminen, Liittokokous sekä Vuosijuhlat!

Seuraava ohjelma kuulostaa helpolta: meno Tampereelle, lounas, KPV-kokous, kahvi, puheenjohtajatapaaminen ja illallinen, nukkuminen, aamupala, liittokokous ja vuosijuhlat ja paluu Poriin seuraavana aamuna. Olo viikonlopun jälkeen oli kuitenkin sellainen, että on luullut juhlineensa kokoustamisen sijaan.

Kertailen teille hieman viikonlopun tapahtumia, olihan Tampereella kerääntynyt kaikki kylteri- sekä ekonomipuheenjohtajat ympäri Suomen keskustelemaan sekä päättämään tärkeistä asioista.. Perjantaina KPVssä olimme tietenkin kyltereiden kesken. Lisäksi saimme vieraan Estonia Business Schoolin Helsingin yksiköstä. EBS haki Sefen jäseneksi viime syksyn liittokokouksessa, mutta tämä evättiin. Tarkoituksena on nyt puolin ja toisin tutustua ja katsoa asiaa myöhemmin uudelleen. KPVn kanssa mietimme omia aiheitamme liittokokoukseen ja puhuimme ensi syksyn tapahtumista, mietimme kuinka voisi parantaa kylteri- ja ekonomiliittojen suhteita sekä kävimme läpi kylteritutkimuksen tuloksia.

KPV kokouksen jälkeen tapasimme ekonomipuheenjohtajat puheenjohtajatapaamisen merkeissä. SEFE kertoi ajankohtaiset kuulumiset ja Boomi sekä Pirkanmaan seudun ekonomit olivat tehneet esityksen heidän yhteistyöstään ja tämän jälkeen esittelimme KPVssä läpikäymämme asiat. Itsellenikin tarttui muutama hyvä idea Poriin vietäväksi, jotta voimme kehittää yhteistyötä Porsen kanssa entisestään. Lisäksi SEFEn halitus vaihtuu tänä vuonna ja tähän liittyvät asiat, kuten nimitystoimikunta oli eräs kantavista teemoista läpi viikonlopun.

Perjantaina illalla kävimme syömässä yhdessä ravinteli Berthassa. Ruoka oli todella hyvää ja viinit täydensivät makukokonaisuuksia hienosti. Itse menu oli seuraava, kuha, nauta, juusto, suklaa. Bertha pitää listansa yksinkertaisina, ja olikin mielenkiintoista arvuutella millä tavalla raaka-aineet lautaselle tulevat. Voin suositella ravintolaa lämpimästi kaikille!

Lauantai-aamulla heti aamupalan jälkeen saimme nimikyltit ilmoittautumisen yhteydessä sekä lisää kahvia ja aamupalaa. Omaan nimikylttiini oli eksynyt väärä järjestö, mutta onneksi edes oikeasta kaupungista. Itse liittokokous oli ensikertalaiselle erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen tapahtuma. Tietyillä ekonomiliitoilla on jäsenmäärästään johtuen todella suuri äänimäärä ja näin ollen demokraattinen äänestys ei aina ole niin demokraattinen. Opiskelijat saivat tänä vuonna muutamia esityksiä läpi, muun muassa ensi vuoden toimikunnissa opiskelijoiden läsnäolo tuli taattua uudella lisäyksellä opiskelijapoliittisen toimikunnan muodostamisen periaatteista, jonka kävivät esittämässä Olli Tehikari TuKysta sekä Ossi Cavén Warrantista. Porin kylli asia siirtyi odotetusti syksyyn kun budjettia käydään läpi ensi vuoden budjettia. Pöytäkirjaan merkittiin kuitenkin muistiin se, että asia tulee käsitellä syksyllä, ja ottaa kaikki Suomen kyllikaupungit asialistalle.

Loppuillasta lähdimme Scandic Rosendahliin juhlistamaan Pirkanmaan ekonomien 75-vuotisjuhlia. KPVn tuoma lahja cocktailtilaisuuteen oli menestys, ikinä aikaisemmin jallupullon korkin polkeminne ja pullon tyhjentäminen ei ole herättänyt yhtä raikuvia aplodeja sekä jälkikiitoksia! Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli todella antoisa, mutta samalla myös raskas. On yllättävän uuvuttavaa olla kokouksissa lähes kahdeksan tuntia putkeen kaksi päivää peräkkäin. Syksyä odotellessa, seuraava puheenjohtajatapaaminen pidetään syksyisessä Budapestissa!
 
Ihanaa kevättä ja kesää kaikille! Ensi viikolla on hallituksn viimeinen kokous tältä erää ja on aika kirmata kesälaitumille, eli kesätöihin... :)
-Sini