perjantai 23. maaliskuuta 2012

KPV Tampereella

Tiistaipäivä vierähti mukavasti Tampereella KPV:n eli kylteripuheenjohtajien verkoston kokouksessa. VR ylitti itsensä ja olin jopa ajoissa Scandic Tampere City hotellissa. Ennen kokousta söimme lounasta seisovasta pöydästä, joten aamupalan jättäminen väliin oli oikein taktikoitu.

Esityslistan alkupäähän kuului mm. Kylteripäivien palautteen läpikäynti, joka oli suurimmaksi osaksi todella positiivista. Myös Kylteri open tapahtumaan suunniteltiin alustavasti järjestettäväksi Tampereella, joka sinänsä sopii varmasti hyvin porkyläisille sijainnin takia. Ajankohtana syksy on myös hyvä,  sillä PorKyhän järjestää keväällä Green Card koulutuksen, joten siinä on sitten kesä aikaa harjoitella ;)

Kokouksen jälkeen asialistalla oli vielä sidosryhmät kuten alumnit sekä yhteistyö ekonomi- ja kylteriyhteisön välillä. Molemmat ovat siinä mielessä haastavia, että on haastavaa löytää yhteisiä tapahtumia/yhteistyö muotoja, jotka kiinnostaisivat molempia tahoja. Keskustelusta sai kuitenkin varteenotettavia ideoita.

Kokouksen jälkeen nopea pyörähdys Stockmannilla kevensi taas ennestään köyhää kukkaroa..Junamatka Poriin sujui kuitenkin mukavasti Merkantila Klubbenin Mikaelin sekä random laitapuolenkulkijat kanssa, joka kerta toisensa jälkeen halusi kommentoida ”Hei anteeks että keskeytän, mutta…”. Eli siis kiinnostavat oli keskustelut opiskelijapolitiikasta, kun kommentteja kerran riitti!

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kulman Vujut

Kiireisen perjantai-päivän jälkeen virittäydyimme juhlatunnelmaan ja suuntasimme ainejärjestötoverimme Kulman ry:n eli kulttuurituotannon- ja maisematutkimuksen koulutusohjelman vuosijuhlille Mekaanille, joka sijaitsi lähellä kouluamme. Iltamekot löytyivät kaapin pohjalta ja nutturat osuivat kohdalleen jo melko rutiinilla. Olimme odottaneet vuosijuhlia mielenkiinnolla, sillä kokemusta tällaisista juhlista on ollut lähinnä vain kauppakorkeakoulujen piireissä. 

Humanistit juhlivat vuosijuhlia rennolla meiningillä ja puheita pidettiin aina ainejärjestöjen historiasta oman kullan löytämiseen.  Pieniä ennakkoluuloja herättänyt lämmin ateria (cheddarjuustolla gratinoidut kukka- ja parsakaalit) sekä muut seisovan pöydän herkut upposivat hyvin mahaan niin, että PorKyn naiset ”joutuivat” taas hakemaan toisen kierroksen. 

Ilta jatkui ruokailun jälkeen hilpeässä tunnelmassa ja Suvi ”bebe-leivos sinko” Kaskimäki järjesti myös pöytäseurueelleen oman ohjelmanumeron jälkiruoan yhteydessä. Jelly shotit snapsilaseissa osoittautuivat liian haastavaksi älykkyystestiksi meille, joten ilman aveceja sekä käteisen puute, jolla olisi saanut ostaa lisäjuotavia esti meitä humaltumasta ja ehkä sen takia jäi myös tanssit väliin vaikka paikalle olikin saapunut Porin hilpeät harmonikat. Kyllä vähän harmitti ettei Pointerin pj Juuso suostunut viemään meitä tanssilattialle. Vielä on siis Öse kana kynittävänä meidän vujuilla! ;) Ilta päättyi meidän osalta Beer Huntersiin (olihan meidän pakko näyttäytyä vähän kaupungillakin, kun niin hienoiksi oltiin taas laittauduttu!)


 Kiitos kulmalle hauskoista vuosijuhlista! Nyt innolla odottamaan omia vujuja!


-Suvi ja Asta

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Helpomman arjen puolesta!

Kuten kaikki varmaan ovat huomanneet, tulostuskäytäntö muuttui koulussamme huomattavasti kun joululomilta palattiin taas koulunpenkille. Ilmaisesta tulostusmahdollisuudesta mentiin suoraan omien papereiden käyttöön.
Kopona mun ”työtehtäviin” kuuluu juuri tämän kaltasiin asioihin puuttuminen, joten hallituksen yhteisestä päätöksestä kirjoitin aiheesta kannanoton. Kannanottoja tehdään aina silloin tällöin asioista, joissa johtokunnan ja opiskelijoiden mielipiteet eroavat tai meillä saattaa olla esimerkiksi kehitysehdotuksia. Viime vuonna kannanotto tehtiin esimerkiksi tenttien tarkistusaikataulusta, jossa haluttiin ottaa kantaa siihen, että myös opettajien on noudatettava sovittuja deadlineja.
Mun kirjoittamassa kannanotossa, joka käsitteli tulostuskäytännön muuttamisesta aiheutuvaa Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoiden ja Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikön opiskelijoiden asettamista eriarvoiseen asemaan, muuttamalla tulostuskäytäntöä todella poikkeavaksi Turun käytännöstä. Turussa opiskelijoilla on lukuvuosittaiset kiintiöt, joiden verran opiskelijat pystyvät tulostamaan ilmaiseksi. Meillä taas Porissa mentiin ääripäästä toiseen suoraan, joka toki aiheuttaa kielteisiä tuntemuksia opiskelijoiden keskuudessa. Johtokunnan päätös taloudellisesta näkökulmasta on ymmärrettävä siinä määrin, että kuinka suuria määriä atk-luokassa aina ennen lojui turhaan tulostettua paperia. Tulostukseen ei aina keskitytty samalla tavalla kuin nyt, kun 450 slidea ei haluakaan koko A4-kokoisina yksittäisinä sivuina…
Johto perusteli tulostuskäytännön muuttamista myös sillä, että Porin yliopistokeskuksessa oleville yksiköille saataisiin käyttöön yhtenäinen käytäntö. Mielestäni on kuitenkin tärkeämpää, että emoyliopistot ja niiden yksiköiden opiskelijoilla on käytössään samankaltaiset mahdollisuudet, ja koska myös meidän yksikkömme hallinnolliset asiat tulevat Turun yliopiston päästä on siis loogista, että muutkin käytännöt periytyvät sieltä samanlaisina tänne meille.
TYY eli Turun yliopiston ylioppilaskunta on yhtenäistämässä tulostuskäytäntöjä Turun yliopiston sisällä, johon myös meidän yksikkömme kuuluu, siten että kaikille tulisi käyttöön tulostuskiintiöt. Halusinkin kannanotossa tuoda esille, että muuttamalla meidän yksikkömme käytäntöä näin suuresti vie tämä muutos meitä poispäin TYY:n aikomasta yhtenäisyydestä. Toivoisimmekin, että myös Poriin saataisiin käyttöön lukuvuosittaiset kiintiöt, jotka mahdollistaisivat helpomman tulostuksen. Kiintiöt olisivat käytännössä toimivammat kuin tämä meillä nykyisin käytössä oleva systeemi.
Jotta me oltaisiin samanarvoisessa asemassa kuin emoyliopistossa opiskelevat kollegat olisi siis todella toivottavaa, että kiintiöt saataisiin käyttöön meillekin. Asia on nyt viety eteenpäin johtoryhmälle ja toivotaan, että kannanotto saa aikaan muutosta!


-Suvi

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Boomilaakson tarinoita! - katso kuvat

Pupujen haalaribileistä toivuttuamme haimme puvut pesulasta, kävimme suihkurusketuksessa ja hampaiden valkaisussa, jonka jälkeen olimme valmiit kohtaamaan aamuisen Astan. Tästä matka sitten jatkui junalla kohti Tammerkoskea. Matka sujui kommelluksitta, mutta heti perille päästyämme Asta liukastui banaaninkuoreen ja joutui poistumaan takavasemmalle. Näinpä matka jatkui enää kahden herrasmiehen voimin.

Hyppämässä Näsinneulasta
Kävimme Koskikeskuksessa lounassalaatilla, Tammerkoskessa uimassa ja tandem-benji-hyppäämässä Näsinneulasta. Sattumalta eräs paikallinen lintubongari saikin ikuistettua meidät ilmalennosta.

Cocktail-tilaisuus sujui virallisissa merkeissä, kuten aina. Luovutimme vaivalla hankitun Pataviinin lahjaksi ja korkkiahan ei arvokkaasta pullosta tallottu. Tamperelaiset voivat sitten nautiskella Pataviiniä Ässien mestaruusjuhlien kunniaksi(?). 

Lenin Oton syleilyssä
Vuosijuhlat sujuivat hillitysti ja arvokkaasti. Ruoka oli kylmää ja tunteet kävivät kuumina, mutta konflikteilta säilyttiin. Cicapo ja kehruuvalssikin sujuivat, kuten elokuvissa! Jatkoilla nähtiin yksi jos toinenkin frontside-ollie niin tanssilattialla kuin taksijonossa.

Lauantaiaamuna heräsimme virkeänä, kävimme salilla, leivoimme porkkanasämpylöitä ja suuntasimme Sillikselle. Sillisbussissa tunnelma oli railakas kuin Pohjolan pidoissa. Sillisteemana oli vanhanajan tivoli, ja meille suurena yllätyksenä parrakkaat naiset pitivät järjestystä yllä, kääpiöt polkivat yksipyöräisiä ja koulutettu apina tarjoili juotavia. Poppoo oli viimeisen päälle pukeutuneena teeman mukaisesti ja monien kasvoilta paistoi hyvin nukutut yöunet.



Sillisbussi palasi Tampereen juna-aseman holleille, josta haalarikansa kompuroi juniin. Seuraavaksi onkin luvassa PorKyn oma 9. vuosijuhlamme sekä maankuulu Silliksemme! 

Siellä näemme jälleen mukavaa frakkipoppoota ja haalarikansaa!

Kiitos Boomin rotat!


-Otto ja Joonas